Anna: Fanitus rasitti muusikko Samu Haberia - radikaali päätös toi helpotuksen: "Vaikuttaa läheisiinkin"

Muusikko Samu Haber, 45, perusti vuonna 2002 Sunrise Avenue -yhtyeen, joka on yksi maamme kansainvälisesti menestyneimmistä bändeistä.
Uskollista fanijoukkoa riittää, vaikka yhtyeen lopettamispäätös on tehty eikä Samun sooloura ole päässyt lentoon koronapandemian vuoksi. Fanien innokkuus alkoi kuitenkin vuosien saatossa rasittaa yksityisyyttään varjelevaa tähteä.
Viisi vuotta sitten artistin mitta tuli täyteen ja hän teki päätöksen, joka on pitänyt - ehdoton kielto selfiekuville. Samu avaa Anna-lehdelle päätöksensä taustoja ja seurauksia.
– Pitkään ajattelin, että niissä oleminen olisi velvollisuus. Mutta usein niitä tultiin pyytämään ruokakaupassa tai kesken illallisen. Siinä juttu keskeytyy ja se vaikuttaa läheisiinkin. Olen voinut rajan vetämisen jälkeen paremmin ja voinut keskittyä tekemään paremmin sitä mitä minun on tarkoitettu tehdä, Samu kertoo.
Yhteys faneihin kuitenkin säilyy, vaikka yhteiskuvat idolin kanssa eivät enää onnistukaan.

– Kohtaan ihmisiä mielelläni muuten, jaan nimmareita ja juttelen, Samu sanoo.
Viimeksi Samu nähtiin viime viikolla (12.3.) Iskelmä Gaalassa Nokia Areenassa Tampereella. Huipputyylikkään muusikon kallis maku pisti Seiskan toimittajaa silmään.
Sini Ariell pakeni evakkoon – ”Jouduimme jättämään kotimme”
Ranteessa komeili kymmenien tuhansien eurojen arvoinen sveitsiläiskello, ja istuva puku oli räätälin käsialaa.
– Tämä on vaatturiliike Saumasta mittatilaustyönä hankittu, Samu valaisi Seiskan toimittajaa tyylistään.
Terveyden kanssa Samulla on alkuvuonna ollut ongelmia. Muusikko sai tammikuussa toistamiseen koronatartunnan.
Toipuminen sujui leppoisasti artistin luksusmökillä Länsi-Uudellamaalla.