Erika Vikmanilta ikävä uutinen

Erika Vikman
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Erika Vikman, 30, tiedottaa ikävästä asiasta.

Arkistovideo: Erika Vikman kertoo paniikkihäiriöstään

Erika Vikmanin alastonkuvat olivat yhdelle fanille liikaa: "Näihin kaikki julkkikset lopulta sortuvat..."

Erika Vikman joutui tiedottamaan ikäviä uutisia. Erika kertoo, ettei hän pääse sovitulle laivakeikalle viikonloppuna.

Mainos
Mainos päättyy

– Valitettavasti joudun kertomaan, että viikonlopun keikka Baltic Princessillä joudutaan perumaan, Erika harmittelee Instagramissa.

Syyt ovat perusteltuja, sillä kultakurkulla on ollut terveyden kanssa ongelmia.

– Olen ollut sairaana koko viikon ja lauantaina musta ei ole vielä astumaan lavalle.

Erikan tilalle on kuitenkin saatu nimekäs artisti, joka oli kilpailemassa myös Suomen euroviisuedustajapaikasta. Mieslaulaja voitti tanssitaidoillaan ja karismallaan myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailun.

– Tilallani esiintyy upea Benjamin Peltonen, Erika paljastaa.

Vielä viime viikolla Erikalla oli iloisempia uutisia jaettavanaan, kun hän esitteli somessa kiinteistön kauppakirjaa saateteksteillä "saa onnitella".

Mainos
Mainos päättyy

Erika Vikman keskeytti laivakeikkansa paniikkikohtauksen vuoksi - katso shokkikuvat

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan