Ensimmäinen raskauskuva! Tuija Pehkonen esittelee pyöristynyttä vatsaansa: "Niin helpottavaa"

Radiojuontaja Tuija Pehkonen, 37, ja lumilautailija Eero Ettala, 38, kertoivat aiemmin tällä viikolla odottavansa perheenlisäystä.
Tuija julkaisi tänään (21.4.) Instagram-sivullaan ensimmäisen raskauskuvan. Julkaisussa on kaksi otosta, joista molemmat on otettu kylpyhuoneen peilin edessä.
- Edestä vs. sivusta, Tuija kirjoittaa kuvatekstissä.
Hän on pukeutunut vaaleaan villatakkiin, jonka alla on kirkkaan pinkki vaate. Sivusta otetussa kuvassa Tuija on nostanut takin ylös, ja näyttää jo isoksi pyöristynyttä raskausvatsaansa.
Raskauden julkistamisessa on ollut eräs erityisen hyvä puoli.
- Niin helpottavaa, ettei tarvitse enää pukeutua kaapuihin, Tuija myöntää ja kiittää seuraajiaan saamistaan ihanista viesteistä.
- Elämän ääripäät on todellakin näyttäytyneet tän vuoden aikana ja on tapahtunut niin paljon kaikkea, että pää ei välillä meinaa pysyä mukana. Päivä ja hetki kerrallaan mennään ja kun kierrokset käy liian suuriksi, niin sitten hengitellään, hän toteaa.
Tuija Pehkonen ja Eero Ettala: vauva tulossa!
Elämän ääripäillä Tuija saattaa viitata maaliskuun lopussa kohtaamaansa suureen suruun. Hän julkaisi tuolloin sosiaalisessa mediassa sydäntäsärkevän päivityksen, jossa kertoi isänsä kuolleen.
Menetys on aiheuttanut paljon tunteita, joista Tuija kertoi avoimesti pari viikkoa kuoleman jälkeen.
- Ekaa kertaa elämässäni oon tilanteessa, jossa en osaa tai pysty sanoittamaan tuntemuksiani ja niitä ajatuksia, joita käyn läpi. Näköjään elämään kuuluu tällainenkin. Ja se, että kaikki ääripäät on läsnä samaan aikaan, hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Tuija Pehkonen toipuu isänsä kuolemasta: ”Ihan hirveän iso suru”