Elina Gustafsson pyörsi päätöksensä: ”Poistin nää kuvat eilen…”

Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafssonin, 30, ja tanssija Ansku Bergströmin, 37, kahden ja puolen kuukauden reissu on pian ohi.
Väli- ja Etelä-Amerikkaa kiertäneen pariskunnan viimeinen kohde valikoitui Afrikasta, ja Keniaan lennähtänyt kaksikko onkin ihastellut valtion upeaa biodiversiteettiä safarien ja luontoretkien myötä.
Elina ja Ansku kävivät myös vierailulla kenialaisessa esikoulussa. Elina jakoi visiitistä kuvamateriaalia Instagram-sivullaan, mutta saamansa kritiikin vuoksi koki parhaaksi poistaa julkaisun kokonaan.
- Mun tarkotus ei ollut kiillottaa omaa nahkaani tai tehdä itsestäni pelastajaa, vaan tuoda tietoisuutta lisää siitä, että auttavia käsiä tarvitaan, hän kirjoitti eilen (9.2.).
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström joutuivat somemyrskyyn: "Olen pahoillani"
Tänään (10.2.) Elina on kuitenkin päättänyt palauttaa kuvat. Iloisissa otoksissa voi nähdä Elinan ja esikoulun lapset riemukkaissa tunnelmissa. Kuvatekstissä Elina selittää pitkästi päätöstään julkaisun poistamisen ja sitten palauttamisen takana. Poistaminen on johtunut seuraajien asettamasta paineesta.
- Poistin nää kuvat eilen, kun mulle alkoi tulla white savior kommentointia, et mun pitäis poistaa nää kuvat, hän nimittäin kirjoittaa.
- Poistin kuvat, koska olin ymmälläni, et mitä tapahtuu? en halunnut joutua somemyrskyn kohteeksi, ennen kun olen selkeyttänyt ajatuksiani asiasta. olen koko päivän miettinyt, et kuka saa auttaa ja ketä ja mikä on oikeanlaista auttamista vai onko sellaista?
Ansku Bergström ja Elina Gustafsson ihastuttavissa bikinikuvissa
Elina kuvailee lasten iloa ja riemua sekä muistuttaa, että heillä oli lupa kuvata lapsia.
- Ja tämän kaiken julkaiseminen oli väärin? tiedon levittäminen, että apua tarvitaan? Vertaus suomalaisten köyhyyteen.. Ei luoteta siihen, että aikuinen joka on antanut luvan tähän ei tietäisi lasten parasta? Elina kyseenalaistaa.
Hän kertoo haluavansa löytää kaikesta jotain positiivista.
- En voi koko maailmaa pelastaa, mut jos voin tehdä jotain hyvää ja siitä jakaa tietoisuutta eteenpäin, niin sen teen, paskamyrskyn kanssa tai ilman.
Elina Gustafssonin ja Ansku Bergströmin matkakohteessa piilee yllättäviä vaaroja