Dannyn pitkäaikainen taustavaikuttaja Leila Salmelainen harvinaisessa haastattelussa: "Olen tehnyt Dannylle vaikka mitä"

Helsinkiläinen Leila Salmelainen on työskennellyt 55 vuotta musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen sihteerinä.
Leilan, 73, ja Dannyn, 79, lähes kuusi vuosikymmentä kestänyt yhteistyö alkoi kultaisella 1960-luvulla Helsingin Lauttasaaressa. Danny & The Islanders oli tuolloin levyttänyt ensimmäisen singlensä.
– Olin vasta 16-vuotias, ja Danny jo silloin tähti. Juuri levytetty East Virginia soi radiossa. Kävin ystävättäreni kanssa mielelläni kuuntelemassa ja katselemassa Dannya harjoituskämpällä. Lauttasaarelaisia kun oltiin, aina silloin tällöin törmäiltiin, Leila selostaa Seiskalle harvinaisessa haastattelussa.

Danny & The Islanders hajosi samana syksynä, kun yhtyeen karismaattinen laulaja lähti armeijaan. Sitä ennen Leila ehti kuitenkin ehdottaa Dannylle fanikerhon perustamista.
– Se oli ystävättäreni keksintö. Lupasin kysyä sitä Dannylta, joka vastasi, että saat perustaa klubin – mutta sillä ehdolla, että otat sen koko fanikuvion hoitaaksesi.
Leila Salmelaisen harvinainen tilitys: 55 vuotta Dannyn rinnalla
Jo Uudenmaan prikaatissa palvellessaan Danny suuntautui soolouralle. Kesällä 1965 armeijan harmaat vaihtuivat lopullisesti farmareihin ja nahkatakkiin. Alkuvuodesta 1966 perustettiin D-tuotanto, kun vallankumouksellinen Danny-show alkoi kiertää Suomea.
– Opiskelin vielä silloin, mutta Danny sanoi, että minullekin olisi töitä tarjolla. Niinpä sitten pääsin D-tuotantoon töihin. En olisi voinut silloin kuvitellakaan, että siitä tulisi minun eläkevirkani! Leila hämmästelee.

– Vasta vuonna 1968 sain kotoa luvan lähteä kiertueille mukaan. Niillä sitten viihdyinkin vuoteen 1979 asti. Ajoin Dannya keikoille ja huolehdin hänestä muutenkin. Hoidin myös hänen puvustoaan, jota oli jo silloin melkoisesti.
Lopulta Leilan työnkuva laajeni niin, että hän muotoilee tehneensä ”kaikkea mahdollista.”
– Olisi helpompi luetella ne asiat, joita en tehnyt Dannyn palveluksessa, hän naurahtaa.
– Olin vasta 16-vuotias, kun tapasimme ensi kerran. Välillemme syntyi syvä keskinäinen luottamus, joka vallitsee edelleen. Ja olihan se totta kai hienoa päästä niin lähelle häntä, näkemään ja kuulemaan kaikenlaista. Minun on ollut oikein hyvä näin.