Benjamin Peltonen löysi poikaystävän – vapautuneisuus näkyy musiikissa: ”Siinä soi seksisaksofoni”

Vuosi sitten laulaja Benjamin Peltosen, 25, elämä koki täyskäänteen. Hän tuli ulos kaapista homoutensa kanssa Helsinki Pride -tapahtuman konsertissa.
Laulaja Benjamin Peltonen suuresta paljastuksestaan: Pelotti hirveästi
Päätös kertoa homoudesta julkisesti vaikutti perustavanlaatuisesti Benjaminin hyvinvointiin. Arkeen salailu ei ollut vaikuttanut, mutta asia oli kuitenkin taustalla koko ajan.
– Todella outoa, mutta nyt tuntuu, etten ”jää kiinni” jostain. Aiemmin tuntui, että piti hillitä itseni ulkona ollessani.
Benjamin on löytänyt myös poikaystävän.
– Minulla on paljon itsevarmempi fiilis, kun ei tarvitse selitellä tai todistella mitään, voin olla vain meitsi.

Poppari Benjamin Peltonen: Tiedän kuinka raskasta kaapissa eläminen on

Vapautuneisuus näkyy myös laulajan musiikissa. Benjamin aloitti musiikkiuransa englanniksi singlellään Underdogs vuonna 2014. Pian hän keikkailikin jo ulkomaillakin ja aiheutti muun muassa Espanjassa suoranaista hysteriaa.
Benjamin Peltonen yllättää ilman paitaa: Rakkautta ilmassa!
Kaikki kuitenkin muuttui kolme vuotta myöhemmin. Benjamin poisti kaikki somekuvansa ja vaihtoi laulukielensä suomeen. Syksyllä 2020 päivänvalon näki Someveteraani-albumi.
Uusin single N-Y-T kertoo siitä, kuinka on elettävä hetkessä ja omana itsenään.
– Paljon on tulossa uutta musaa, ja N-Y-T oli vain alkulurautus. Siinä soi vähän seksisaksofoni, Benjamin virnistää.