Arki on sirkusta! Eva Wahlström kohtasi pökäleyllätyksen: "Aikamoinen taikuri"

Ex-nyrkkeilijä ja taiteilija Eva Wahlström, 42, päätti nyrkkeilyuransa vuonna 2020.
Eva julkaisee sosiaalisessa mediassa runsaasti rehellistä ja iloista sisältöä värikkäästä perhearjestaan, muttei pelkää tarttua myöskään vaikeampiin aiheisiin. Eva onkin saanut seuraajilta kiitosta aitoudensa ansiosta.
Oletko tullut ajatelleeksi? Näinkin voi lapsen ruokkia - Eva Wahlström näyttää esimerkkiä
Seiskalle Eva kuvailee arkeaan jatkuvaksi sirkukseksi. Kysyessä viimeisimmisimmästä kommelluksesta hän hiljenee hetkeksi.
– Ajattelin, että en sano tätä, mutta sanon sen silti, hän sitten hymähtää.
– Elia, meidän pienin, teki taikatempun. Löytyi kakkapökäle pöydän alta, vaikka sillä oli vaipat ja vaatteet päällä! Mieti! hän huudahtaa ja nauraa sydämellisesti.
– Kädetkin olivat puhtaat. Aikamoinen taikuri, iloinen Eva hekottelee.
Eva Wahlströmin viikonloppu päättyi juttusille farmaseutin kanssa - "Oliko pökäle iso?"

Eva jakaa arkensa puolisonsa Niklas Räsäsen kanssa. Pikkuinen taikuri-Elia syntyi perheeseen viime vuonna. Uusioperheeseen kuuluu Elia-vauvan lisäksi kaksi lasta.