Arja Koriseva pitkästä liitostaan: Ihastumme aina uudestaan ja uudestaan

Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva, 57, on ollut naimisissa Pekka-puolisonsa kanssa vuodesta 1996 lähtien. Arja tietää, mikä on heidän liitossaan parasta.
– Ihastumme toisiimme aina uudestaan ja uudestaan, hän vastaa ykskantaan.
Arja Koriseva antaa vertaistukea: Syöpä ei ole mörkö
Arjalla ja Pekalla on kolme lasta, joista kaksi on jo aikuisia.
– Olen opettanut lapsille toisten ihmisten kunnioittamista. Sosiaalinen kanssakäyminen, osallistuminen ja aktiivisuus ovat olleet myös perheessämme tärkeitä.
Lisäksi Arja kertoo opettaneensa lapsilleen myös sitä, että itselleenkin pitää osata olla armollinen.

Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.