Antti Tuisku pisti itsensä likoon - seuraajilta ihastuneita reaktioita: "Tää ei jätä kyl kylmäksi"

Laulaja Antti Tuisku, 38, julkaisi uuden tarttuvan singlen Grindr Mayhem tänään 17. kesäkuuta. Uudella biisillä vierailee viimeisimmästä Uuden musiikin kilpailusta tuttu artisti Bess eli Essi Launimo. Tanssilattialle kutsuvan kappaleen tuotannosta vastaa tuottaja Jurek.
Eläinlääkäri huolestui somevideosta - näin Antti Tuiskun Viljo-koiralle kävi
Antti Tuisku kuvailee tänään julkaistussa tiedotteessa menevää biisiä seuraavasti.
- Kappale kertoo nykyajan vaivattomasta deittikulttuurista, missä vaakakupissa on tietty helppous ja nopeus, mutta koruttomana kääntöpuolena myös pahimmillaan se, että ihmisestä tulee kertakäyttötavaraa. Halusimme tutkia tuota kylmänkalskeaa puolta ironian kautta.
Rohkeassa kappaleessa hurmaava Antti kertoo deittisovelluksen pläräämisestä.
Hei, miehän tunnen ton
Onkohan se liitossa onneton?
Kuvaki on aikamoista pikselii
En mä tiiä onko toi sen (kikkeli)
Munakoisoemoji, munakoisoemoji
Vesitippa, hymynaama, munakoisoemoji
Vastaan sille että mä oon sängyssä demoni
Antti julkaisi viime yönä Instagram-tilillään aiheeseen liittyvän kuvan, jossa hän ilmoittaa uuden singlen olevan ulkona. Tulikuumassa kuvassa laulaja nostaa neulepuseroaan vilauttaen näin navan ja sen alla komeilevan tatuoinnin. Jalassaan Antilla on vain valkoiset bokserit.
Laulajan seuraajat ovat ottaneet uuden singlen innokkaasti vastaan. Kommenttikenttä täyttyi fanien ylistävistä kirjoituksista.
– Tää ei jätä kyl kylmäksi ketään, eräs kommentoi.
– Heti menee treenimusiikkilistalle, toinen kirjoittaa.
Antti Tuisku kävi ökyostoksilla - tähden muuttunut tyyli kerää ylistystä: ”Oh wau!”
Antti Tuisku on palkittu uransa varrella lukuisilla palkinnoilla. Lisäksi hänet tunnetaan Tanssii tähtien kanssa -voittajana. Antti voitti TTK:n yhdessä Ansku Bergströmin kanssa vuonna 2010. Sittemmin laulaja on nähty kahdesti Vain elämää -ohjelmassa sekä luotsaamassa Idolsia.
Syksyllä 2021 Antilta ilmestyi Menesty! - Näin löydät itsesi ja voit hyvin -niminen kirja.