Antti Holmaa kiehtoo mummolakonsepti: Olen henkisesti itsekin mummo
Näyttelijä, käsikirjoittaja ja humoristi Antti Holma, 40, juontaa loppukuussa alkavaa Nelosen Mestarileipurit-sarjaa, jossa pareittain kilpailevat paakarit ottavat toisistaan mittaa makeissa leipomuksissa. Mestarileipureita tuomaroivat mummot Eila, Irma ja tuttu Miitta Sorvali.
– He ovat maailman virkeimmät mummot. Olen kuvauksissa nauranut heidän jutuilleen niin paljon, ja heillä on erityinen otteensa hommaan. Koen henkisesti olevani vähän kuin he, Antti ylistää.
Antti Holmaa hävettää joka perjantaiaamu – ”On se vittumaista”
Helsingissä syntynyt mutta Sonkajärvellä varttunut Antti on löytänyt yhteisen sävelen vierestä Iisalmesta lähtöisin olevan Irman kanssa.
– Yhteyteni Savoon on vähän katkennut, mutta kun juttelen Irman kanssa, tuntuu kuin olisin jollain tavalla kääritty kauniiseen muistoon, Antti tunnelmoi.
Kaliforniassa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Antti Holma: ”Yksi tai kaksi opiskelijaa jatkaa uraa”
Antti lähti mukaan Mestarileipurit-ohjelmaan, koska hänellä oli kalenterissa tyhjää, mutta myös mummolakonsepti kiehtoi. Ohjelmaa nimittäin kuvataan studion lisäksi hirsiseinien suojissa Antin tuvassa ja mummolassa. Kuvauspaikat ovat Tuusulassa Krapin tunnelmallisessa pihapiirissä.
Antti on aiemmin kertonut podcastissaan, ettei tykkää yöpyä kuvauspaikoilla.
Antti Holma podcastinsa sisällöstä: Aina hävettää
Kerran touhua kokeiltuaan hän totesi, että siinä alkaa nopeasti höperöityä.
– Tai ehkä parempi sana on jokin leirikoulutunnelma. Sekin projekti oli kiva, mutta tykkään silti lähteä pois kuvauspaikalta, kun päivä on ohi.
Niinpä Antti vuokrasikin asunnon Vantaalta pienen matkan päästä Mestarileipureiden kuvauspaikasta.
– Reissaamista tulee enemmän, mutta saan pidettyä työn ja vähäisen vapaa-aikani edes jotenkin erillään.
Mestarileipurit pohjautuu väljästi yhdysvaltalaisformaattiin Baking It. Alkuperäistä ohjelmaa on kuitenkin muokattu reilulla otteella Suomen oloihin sopivaksi.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.