Anna Puu ja Jukka Immonen menivät salaa naimisiin - herkkä hääkuva!

Anna Puu ja Jukka Immonen
Mainos
Mainos päättyy

Suosittu poppari Anna Puu kertoo menneensä naimisiin miehensä, tuottaja Jukka Immosen kanssa.

Anna paljastaa asian Instagramissa.

- Eilen oli iso päivä. Ehkä sellanen note to self -tyyppinen tästä vois olla, että älä julkaise singleä ja mene naimisiin samana päivänä, vaikka se ajatuksena tuntuisi kuinka hauskalta, Anna kirjoittaa itkunauruemojin kera.

Tekstin parina on herkkä yhteiskuva tuoreesta avioparista. Kuvaa koristavat myös pariskunnan yksinkertaiset vihkisormukset.

Mainos
Mainos päättyy

- Molemmilta, sekä sinkulta että meidä avioliitolta toivon samaa: että ne kuole koskaan.

Tekstissä Anna viittaa uuteen kappaleeseensa nimeltä Ei kuole koskaan

Anna ei ollut kertonut hääsuunnitelmista julkisuudessa ennen ilmoitusta, joten kyseessä ovat todelliset yllätyshäät.

Annalla ja Jukalla on viime vuonna syntynyt poika. Annalla on lisäksi vuonna kouluikäinen tytär edellisestä liitostaan

Anna nousi julkisuuteen Idols-laulukilpailusta vuonna 2008. Hän sijoittui ohjelmassa toiseksi. Jukka taas on Suomen menestyneimpiä musiikkituottajia. Hänet tunnetaan myös pitkästä suhteestaan poppari Jenni Vartiaiseen.

Mainos
Mainos päättyy

Anna Puu tuskailee tutun vauvaongelman kanssa: "En ala"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Anna Puu ja Jukka Immonen menivät salaa naimisiin - herkkä hääkuva!