Olympiatason painonnostaja Anni Vuohijoki asetettiin maaliskuun lopussa julkiseen häpeäpaaluun, kun Suomen urheilun eettinen keskus (Suek) ryhtyi tutkimaan Vuohijoen väitettyä epäasiallista käytöstä Pekingin olympialaisissa.
Vuohijoen käytöksestä oli tehty kantelu, jossa väitettiin painonnostajan syyllistyneen seksuaaliseen häirintään. Kantelun tekijän nimi on pidetty visusti piilossa tähän asti.
Seiskan tietojen mukaan kantelussa väitettiin, että Vuohijoki oli käyttäytynyt epäasiallisesti muun muassa Leijonien varapelaaja Veli-Matti Savinaista kohtaan. Savinainen ei tosin ole itse missään vaiheessa kokenut joutuneensa häirinnän kohteeksi, vaan tämä oli täysin häirintäilmoituksen tekijän henkilökohtainen tulkinta.
Suek antoi päätöksen asiassa 19. toukokuuta. Sen mukaan tutkinta päätettiin lopullisesti, koska jutulla ei ole asianomistajia.
Vuohijoki siis todettiin syyttömäksi. Vuohijoen kokemaan kohtuuttomaan maineenmenetykseen Suek ei ole ottanut kantaa.
Lue lisää: Anni Vuohijoen ronskien seksipuheiden kohde selvisi - katso kuva kohutusta Tappara-tähdestä!
Suomen urheilun eettisen keskuksen ja Suomen olympiakomitean toimintatapoja on moitittu matkan varrella, sillä julkisuuteen ei ole kerrottu, kuka teki häirintäilmoituksen. Yleisesti on vain epäily, että kyseinen henkilö oli Olympiakomitean työntekijä.
"Panu Seiskasta moi..."
Seiska on saanut usealta eri lähteeltä vahvistuksen siitä, että valituksen tekijä olisi Suomen olympiakomitean kansainvälisten asioiden erityisasiantuntija Niina Toroi.
Seiska tavoitti Toroin puhelimitse keskiviikkona (1.6.). Vaivaantuneen kuuloinen nainen ei kysyttäessä kiistänyt olevansa Vuohijoen käytöksestä kannellut henkilö.
Panu Seiskasta moi. Tietojeni mukaan sinä teit kantelun Anni Vuohijoen käytöksestä Pekingissä. Mitä ajattelet asian saamista mittasuhteista nyt?
– Aa tota no hei… Kuule mä olen juuri menossa yhteen kokoukseen, niin jos voisit laittaa kysymykset sähköpostilla, Toroi lausui.
Niin tämä Vuohijoen keissi on saanut aika isot mittasuhteet, ja sinä hänen käytöksestään kuulemma valitit, niin eikö olisi ihan kohtuullista, että myös sinä tulisit julkisuuteen?
– Mä oon tosiaan menossa yhteen kokoukseen, mutta jos laitat kysymykset sähköpostilla, niin mä vastaan sitten, Toroi toisteli.
Puhelun jälkeen toimittaja lähetti sovitusti Toroille kysymykset, joihin hän ei lupauksista huolimatta vastannut.
– Hei Panu. Kevään aikana julkisuudessa olleita tapauksia kommentoi Olympiakomitean puolesta ainoastaan Mikko Salonen. Joten ole yhteydessä Mikkoon, Toroi vain vastasi.
Salonen ei vastannut torstaina Seiskan yhteydenottoihin.
Vuohijoki kertoo Helsingin Sanomille, että hän on matkan varrella toivonut, että kantelun tekijä olisi ottanut henkilökohtaisesti häneen yhteyttä. Vuohijoen mukaan hän olisi halunnut selvittää asian suoraan henkilön kanssa, jota hän on loukannut tai häirinnyt.
– Sillä tavallahan asiat pitäisi hoitaa, Vuohijoki sanoo lehdelle.

Vuohijoki myös kertoo, että vasta Suekin päätöspaperista hänelle selvisi, mistä hän oikeastaan syytettiin.
Kohutilanne Pekingissä oli syntynyt, kun Vuohijoki kutsuttiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajien toimesta korttirinkiin.
– No, me pelattiin korttia siellä hotellin ravintolassa. Mua pyydettiin mukaan, koska ringistä uupui yksi pelaaja. Siinä oli sellaista herjanheittoa. Jos mä tuollaisella lähtökohdalla lähden istumaan johonkin pöytään, niin en mä ole silloin työporukassa vaan urheilijana urheilijoiden kanssa, Anni kertoi lehdelle.
Tunnelma meni sen verran rennoksi, että Anni ryhtyi heittämään miesten kanssa herjaa ilmeisen ronskisti. Rento jutustelu ei ilmeisesti ollut Leijonille ongelma, mutta tilanteelle löytyi mielensäpahoittaja, joka kanteli asioista eteenpäin.
Vuohijoki Seiskalle: "Hyvä kysymys"
Seiska tavoitti Annin kommentoimaan tietoja siitä, että Toroi olisi ollut kantelun tekijä. Vuohijoki vaikutti yllättyneeltä kysymyksestä.
– En tiedä, enkä usko. Hänhän (Toroi) puhuu paljon naisten puolesta. Suekin tutkinta on aina anonyymi eli nimiä ei kerrota, Vuohijoki vastasi.
Oliko Toroi paikalla kun pelasitte korttia?
– Hyvä kysymys. En muista kyllä tarkkaan, keitä silloin oli, kun itse olin alhaalla. Kaikkihan siellä kävi istumassa ja syömässä, kun muualle ei päässyt. Ja mä olen asiani saanut päätökseen, eikä sillä ole mitään merkitystä mulle, Vuohijoki tiivisti.
Vuohijoen tapaus jää suomalaiseen urheiluhistoriiaan. Seiskan haastattelemien urheiluvaikuttajien mukaan vastaava tapahtumasarja ei voi enää toistua.
– Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että joku voi tehdä toisesta henkilöstä anonymiteetin turvin tuollaisen ilmoituksen oman tulkintansa perusteella, joka sitten johtaa tämän henkilön totaaliseen maineenmenetykseen. Olisi vähintään kohtuullista, että ilmoituksen tekijällä olisi rohkeutta tulla julkisuutteen, koska tässä tapauksessa kyseinen henkilö on työnsä puolesta esiintynyt paljon julkisuudessa. Tämä asia olisi pitänyt myös käsitellä parissa päivässä, eikä niin että Vuohijokea roikutettiin löysässä hirressä kaksi kuukautta, eräs tunnettu urheiluvaikuttaja kommentoi tapahtumasarjaa Seiskalle.