Tinder haastettiin oikeuteen ikäsyrjinnästä - yli 30-vuotiaita kohdeltiin kaltoin: maksoi yli 10 miljoonan euron korvaukset!
Tinder on sopinut sitä vastaan nostetun oikeusjutun 17,3 miljoonalla dollarilla (15,2 miljoonalla eurolla) Kaliforniassa. Deittisovellusta syytettiin ikäsyrjinnästä sen jälkeen, kun paljastui, että kalifornialaisilta 30-vuotiailta ja sitä vanhemmilta käyttäjiltä veloitettiin sovelluksesta kaksi kertaa enemmän kuin alle 30-vuotiailta. Ryhmäkanne koski maksullista Tinder Plus-palvelua.
Asia sai alkunsa, kun kantaja Lisa Kimin tajusi vuonna 2015, että hän maksoi Tinder Plus -palvelusta 19,99 dollaria (17,50 euroa) kuussa. Sen sijaan 29-vuotiaat ja sitä nuoremmat käyttäjät maksoivat palvelusta vain 9,99 dollaria (8,75 euroa). Tinder Plus on sovelluksen sisäinen tilaus, jossa asiakas saa käyttöönsä erilaisia premium-ominaisuuksia, kuten rajattomat tykkäykset. Tinder puolusti päätöstään sillä, että iäkkäämmillä asiakkailla on enemmän varoja käytettäväksi.
– Testauksen aikana opimme, että nuoremmat käyttäjät ovat yhtä innostuneita Tinder Plussasta, mutta heillä on enemmän budjettirajoituksia, Tinder selitti vuonna 2015.
Ryhmäkanteeseeseen osallistui yli 230 000 asianomaista. Sopimuksen myötä he saavat sovelluksessa käyttöönsä 50 Super-tykkäystä, joiden yhteisarvoksi on ilmoitettu 11,5 miljoonaa dollaria, eli noin 10 miljoonaa euroa.
Lähde: New York Post