Hyppää pääsisältöön
Madeleine McCann katosi 12 vuotta sitten.

Tuoreen Netflix-dokumentin raju väite: Joutuiko 12 vuotta sitten kadonnut Madeleine McCann ihmiskaupan uhriksi?!

Uusi Netflix-dokumentti paljastaa uusia tietoja Madeleine McCannin katoamisesta. Tiedot pohjautuvat rikosteknisen tutkinnan antamiin seikkoihin. Dokumentissa esitetään myös teoria, että Maddy olisi joutunut ihmiskaupan uhriksi ja olisi vielä elossa.

Maailmaa koskettanut katoamistarina sai alkunsa 3. toukokuuta 2007, kun Kate ja Gerry McCann kolmen lapsensa kanssa olivat lomailemassa suositussa Praia da Luzin kaupungissa Portugalissa. Silloin kolmevuotias Madeleine katosi the Ocean Club -matkakohteesta. Madeleine viihtyi lomalla erityisen hyvin.

Englannin Leicesterista kotoisin olevien McCannien ja muiden perheiden seitsenhenkinen lomaporukka oli illallisella hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa ja huomasivat Madeleinen puuttuvan illan päätteeksi.

Vanhemmat Kate ja Gerry McCann esittelivät vuonna 2012 tietokoneella tehtyä kuvaa, miltä Maddy mahdollisesti näyttäisi 9-vuotiaana.
Vanhemmat Kate ja Gerry McCann esittelivät vuonna 2012 tietokoneella tehtyä kuvaa, miltä Maddy mahdollisesti näyttäisi 9-vuotiaana.

Vanhemmat närkästyivät

Tuore Netflix-dokumentti ”The Disappearance of Madeleine McCann” tutkii tapahtunutta useasta näkökulmasta kahdeksassa tunnin jaksossa. Uusi julkaisu tuo 12 vuotta vanhan tapauksen taas julkisuuteen, mutta vanhemmat eivät asiasta pidä. He eivät saaneet ohjelmassa omaa näkemystään esille ja pelkäävät dokumenttisarjan häiritsevän poliisitutkimuksia.

Lue myös: Chrissy Teigen joutui karmean salaliittoteorian uhriksi: toimittaja väittää huippumallin kuuluvan tunnettuun pedofiilirinkiin – Chrissy haastaa oikeuteen!

Madeleinea on etsitty vuosien saatossa ennennäkemättömän suurella operaatiolla, ja mukana ovat olleet niin Portugalin kuin Britannian poliisivoimia sekä jopa yksityisetsiviä. Viimeisimpinä käänteinä on kerrottu, että miljonääri Brian Kennedy on ollut rahoittamassa laajoja etsintöjä ympäri maailmaa.

Mediasirkus alkoi heti katoamisen jälkeen. Portugalin lehdistö kirjoitti asiasta suopeasti, mutta brittilehdistö ei säästellyt sanojaan. Nähtiin, että tutkinnan resurssit olivat liian pienet eivätkä etsinnät edenneet toivotulla vauhdilla.

Täysin varmistamattomia tietoja alkoi esiintyä lehtien etusivulle, ja niitä tulkittiin aivan kuin ne olisivat olleet faktatietoa. Portugalin koettiin haluavan edistyä tutkinnassa vain siksi, että tapauksella on negatiivinen vaikutus maan maineeseen ja turismiin.

Lue lisää Madeleinen katoamisen teorioista tuoreesta Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jyrki Hämäläinen
Kuvat:
All Over Press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!