Hyppää pääsisältöön
Presley ja Jackson olivat naimisissa 90-luvulla.

Sisäkkö kertoo: Michael Jacksonin ja Lisa Marie Presleyn avioliitto oli pelkkä kulissi vailla seksiä

Michael Jacksonin ja Lisa Marie Presleyn avioelämä oli "pelkkää kulissia", väittää poptähden entinen sisäkkö. Adrian McManus kertoo paljastuksensa brittilehti The Sunin haastattelussa.

Lavastusta

McManus arvelee Michaelin käyttäneen vuodet 1994-1996 kestänyttä avioliittoa lähinnä julkisuuskuvansa parantamiseen. Sisäkkö on myös vakuuttunut siitä, ettei pariskunta harrastanut seksiä. Supertähti yritti peitellä asiaa monin tavoin, esimerkiksi levittelemällä makuuhuoneeseensa naisten alusvaatteita.

- Kun he olivat olleet treffeillä, kävelin hänen makuuhuoneeseensa ja päiväpeitossa tuoksui naisten parfyymi. Tämä ei ollut tavanomaista. Kun aloin siivota, löysin sängyn alta seksikkäät, valkoiset pitsirintaliivit. Niiden vieressä oli kaksi särkynyttä lasia. Minun piti siivota ne ja tunsin, että Michael leikki kanssani. Se kaikki näytti todella lavastetulta, koska sellaista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut.

Sisäkkö uskoo, että Michael turvautui lavastuksiin, koska pelkäsi suhteen todellisen luonteen paljastuvan.  

- Michael yritti saada minut uskomaan, että heillä oli myös seksisuhde. Minulla oli aina omat epäilykseni. En muista Lisa Marien koskaan yöpyneen Michaelin makuuhuoneessa. 

Eri huoneet

Lisa Marie nukkui omassa huoneessaan eri puolella kartanoa. Kun tämä oli lähtenyt asioilleen, McManusin väitteen mukaan taloon saapui nuoria poikia, jotka pitivät Michaelille seuraa.

- Muistan elävästi päiviä, jolloin pari tuntia Lisan poistuttua Michaelin lapsiseuralaiset saapuivat paikalle ja hän omisti kaiken huomionsa heille.

Lähde: The Sun

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!