Salasuhde rikkoi unelmaliiton ja ankara isä varjosti lapsuutta – Arnold Schwarzeneggerin, 70, elämän uskomattomat käänteet!
Sunnuntaina 70 täyttävän Hollywood-tähden Arnold Schwarzeneggerin elämä on todellista amerikkalaista unelmaa. Itävaltalainen pikkukylän poika raivasi kovalla työllä tiensä maailmankartalle ensin urheilijana, sitten elokuvatähtenä ja lopulta myös poliitikkona.
Suomalaisjulkkikset sekosivat Isosta-Arskasta - kuvat!
Arnoldin lapsuudenystävät ovat muistelleet hänellä olleen jo nuorena kolme elämäntavoitetta: muuttaa Yhdysvaltoihin, tulla näyttelijäksi ja naida Kennedy-suvun jäsen. Kaikki nämä Arnold onnistui tekemään.
– Ei ollut helppoa tulla Yhdysvaltoihin ja aloittaa tyhjästä. Ei ollut helppoa siirtyä kehonrakentajasta näyttelijäksi. Mikään ei ole tapahtunut helposti, mutta on ollut upeaa onnistua, Arnold on pohtinut vaiheikasta elämäntaivaltaan.
Arnold Alois Schwarzenegger syntyi vaatimattomiin oloihin kesällä 1947 Thalin pikkukaupungissa Itävallassa. Hän oli poliisi Gustavin ja kotirouva Aurelian toinen lapsi. Arnoldilla oli vuotta vanhempi Meinhard-veli. Perhe asui vuokralla omakotitalon toisessa kerroksessa.
Arnold Schwarzenegger 70 vuotta – 26 yllättävää faktaa toimintasankarista!
Aurelia oli rakastava äiti, mutta Gustav kasvatti lapsiaan ankaruudella ja vaati täydellisyyttä. Sotavuosina natsipuolueeseen kuulunut Gustav suosi esikoistaan, ja Arnold olikin isänsä ja veljensä ainainen pilkan kohde. Arnold ei osallistunut kummankaan hautajaisiin 1970-luvulla vedoten lapsuusmuistoihinsa.
Arnold saapui Yhdysvaltoihin 1960-luvulla mukanaan vain treenikassi, eikä nuorukaisen kielitaidossa ollut kehumista. Vuonna 1970 Hercules New Yorkissa -elokuvaan haettiin kehonrakentajaa. Arnold sai roolin, mutta epäselvän aksenttinsa vuoksi puheosuudet dubattiin.
– Kaikki oli alkuun minua vastaan. Sanottiin, että nimeni on liian pitkä ja outo. Aksenttini on kummallinen, ja minun pitäisi puhua amerikkalaisittain. Erikoinen kehonikaan ei kelvannut valkokankaalle, Arnold on muistellut uransa alkuvuosia.
Tällä yksityiskoneella Arnold Schwarzenegger lentää – kuva!
Arnold aloitti näyttelijäopinnot ja saikin pieniä rooleja. Lopulta vuonna 1982 hän nappasi pääroolin Conan – barbaari -fantasiaelokuvasta. Kaksi vuotta myöhemmin hän osui Terminator-roolilla suoraan kultasuoneen.
Naistenmiehen maineessa olleen Arnoldin rakkauselämä sai uuden käänteen vuonna 1977 hyväntekeväisyystennisottelussa. Ystävä esitteli Arnoldin 22-vuotiaalle toimittajalle Maria Shriverille, edesmenneen presidentti John F. Kennedyn siskontytölle. Arnold on kuvaillut parin ensitapaamista rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Arnold kosi kultaansa kesällä 1985 Itävallan-matkalla, ja pari avioitui keväällä 1986. Heillä on neljä lasta, Katherine, 27, Christina, 26, Patrick, 23, ja Christopher, 19. Arnold ja Maria ovat eläneet asumuserossa vuodesta 2011.
Arnold Schwarzenegger ilkkui ex-vaimolleen!
Arnold seurasi urallaan ihailemansa Ronald Reaganin jalanjäljissä: siirtyi näyttelijästä menestyksekkääksi poliitikoksi. Keväällä 2003 Arnold ilmoitti hakevansa Kalifornian kuvernöörin virkaa. Maria-vaimon suvun kautta hän oli luonut verkostoja poliittiseen kenttään. Vaalipuheissaan Arnold lupasi keskittyä lasten hyvinvointiin ja kohentaa osavaltion taloutta. Samana vuonna Arnold valittiin virkaan 1,3 miljoonalla äänellä. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin tehtävään uudestaan. On väläytelty, että Arnold voisi nousta jopa Yhdysvaltain presidentiksi. Esteenä on maan perustuslaki, jonka mukaan presidentin tulee olla syntyperäinen amerikkalainen. Republikaaniriveissä tosin uskotaan, ettei laki tule olemaan este Arnoldin presidenttihaaveille.
Voihan Schwarzenegger, mikä auto! Tällä Iso-Arska kurvailee – kuva!
Raha-asiansa Arnold on hoitanut mallikkaasti. Hänen omaisuutensa arvoksi arvioidaan yli 300 miljoonaa euroa. Arnold tienasi ensimmäisestä elokuvastaan 11 000 euroa, mutta viime vuosina hän on kuitannut leffasuorituksistaan 30 miljoonaa euroa. Hän on nuoresta lähtien sijoittanut kiinteistöihin, ja omassa käytössään hänellä on useita huviloita ympäri Yhdysvaltoja. Autotallissaan hänellä on kymmenkunta luksusautoa, kuten Bentley ja Hummer. Kuvernöörivuosinaan Arnold ei nostanut palkkaa ja maksoi matkakulunsa omasta pussistaan.
– En tarvitse käteistä. Olen ansainnut paljon rahaa enimmäkseen leffoilla ja kiinteistökaupoilla. Nyt voin palvella julkista sektoria, Arnold totesi luovuttaessaan tulonsa Kalifornian osavaltiolle.
Arnoldin piukat pöksyt! - Katso kuvat terminaattorin pyöräilyasusta!
Tammikuussa 2011 Arnoldin virka kuvernöörinä päättyi. Viimeisen työpäivänsä jälkeen Arnold istui parisuhdeterapiassa Maria-vaimonsa kanssa ja paljasti tälle monivuotisen salaisuutensa: hänellä oli salasuhde perheen taloudenhoitajan Mildred Baenan kanssa, ja ex-rakastavaisilla oli yhteinen Joseph-poika. Avioton lapsi oli syntynyt vain kaksi päivää myöhemmin, kun Maria oli synnyttänyt parin kuopuksen syksyllä 1997. Arnoldin tunnustuksen jälkeen Maria otti asumuseron, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Arnold on sittemmin ottanut täyden vastuun Josephista. Arnold on katunut julkisesti syrjähyppyään.
Näin söpösti Arnold Schwarzenegger toteutti pikkutytön haaveen - kuva!
– Voisin soimia itseäni loputtomiin, mutta se ei muuta tilannetta. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, niin tietysti palaisin ja sanoisin itselleni ”Arnold, ei!”. Mutta on helppo olla jälkiviisas.