Ohhoh, Lady Gaga aloitti pornoilun toden teolla: härskisti ilkosillaan somessa ja nännit töröllä kadulla - kuvat!

Maailman tunnetuimpiin artisteihin lukeutuva Lady Gaga sokeeraa viihdealaa tuoreilla edesottamuksillaan.
Viime vuodet hieman aiemmin seesteisemmin esiintynyt ja konservatiivisemmin pukeutunut Stefani Germanotta, 32, on päättänyt lopettaa sievistelyn, sillä hän julkaisi somessa erittäin rohkeaa kuvamateriaalia.
Tuoreissa valokuvaaja Eli Russell Linnetzin ottamissa kuvissa Gaga poseeraa täysin ilkosillaan ja vain hänen nänninsä on otoksissa sensuroitu.
Yllä olevien kuvien lisäksi Linnetz on tallentanut Gagan myös mustavalkoisiin otoksiin, jotka ovat yhtä lailla provokatiivisia ja erotiikkaa tihkuvia.
Gagan paljastelu ei kuitenkaan ulotu pelkästään sosiaaliseen mediaan, vaan hänet on nähty rohkeasti pukeutuneena myös Pariisissa tällä viikolla.
Gagan asuvalinta ei jättänyt liiemmin arvailujen varaan, sillä hänen rintansa ja nänninsä paistavat läpi oranssista mekosta.
Mitähän tästä Lady Gagan paljastelusta on seuraamassa? Vai onko nakuiluvaihe vain väliaikainen hairahdus?

