Megahitti täyttää tänä vuonna 20 – vastahakoisesti nauhoitettu demo räjäytti pankin!

Celine Dion
Mainos
Mainos päättyy

Titanic-elokuvan tunnuskappale My Heart Will Go On täyttää joulukuussa 20 vuotta.

Biisi on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä singlejulkaisuja, ja sitä on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta. Klassikkokipale oli jäädä julkaisematta, sillä Titanicin ohjaaja James Cameron ei halunnut elokuvaansa laulettua musiikkia. Elokuvan musiikin ja tunnuskappaleen tekijä, edesmennyt James Horner oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että My Heart Will Go On ansaitsee Céline Dionin kaltaisen tulkitsijan.

− James Horner yritti saada minut mukaan, ja hän kertoi elokuvan tarinasta. En halunnut nauhoittaa kappaletta, mutta onneksi edesmennyt aviomieheni ja managerini René ei kuunnellut minua. Hän ehdotti, että teemme vain demon ja katsomme, mitä siitä seuraa, Céline muisteli Katie Couricin haastattelussa.

Koska Céline ei ajatellut demon johtavan mihinkään, ei hän valmistautunut kappaleen nauhoitukseen normaaliin tapaansa.

− En avannut ääntäni lainkaan sinä päivänä. Join vain mustan kahvin sokerilla. Laulustani kuulee, että olin juonut kahvia, koska ääneni kuulostaa tärisevältä. En laulanut kappaletta uudestaan. Lopullisessa versiossa käytettiin demoani, ja sen ympärille rakennettiin orkesteriosuus.

Mainos
Mainos päättyy

My Heart Will Go On on Céline Dionin uran isoin hitti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan