Laulaja Adele karisti 50 kiloa – tiukka ruokavalio sallii viinin ja suklaan!

Laulaja Adelen, 32, laihtumisella on spekuloitu maailmalla jo pitkän aikaa. On puhuttu parinkymmenen kilon laihduttamisesta, mutta toisaalta tammikuussa tähtilaulajan kerrottiin sanoneen fanilleen, että hän olisi pudottanut yli 45 kiloa.
Adelen siluetti on kaventunut entisestään, ja hän sai viime vikkoisen Saturday Night Live -esiintymisen jälkeen sosiaalisessa mediassa ylistävää palautetta sekä laulutaidoistaan että kuvankauniista ulkomuodostaan.

Hurjasti laihtunut Adele palasi parrasvaloihin: supertähti vitsaili painonpudotuksellaan – kuva!

Ihmiset ympäri maailmaa ovat nyt kiinnostuneet kikoista, joilla Adele on painoaan laskenut. Muodonmuutoksen takana on Adelen suosima tarkka ruokavalio, joka kuitenkin sallii tumman suklaan ja punaviinin nauttimisen. Runsaasti kasviksia sisältävällä ruokavaliolla keskitytään aktivoimaan aineenvaihduntaa.
Hyvänen aika! Uudet kuvat valtavasti laihtuneesta Adelesta hämmentävät - onko tuo sama henkilö?
Adelen on kerrottu myös palkanneen valmentajan, jotta saisi kiinni uusista liikuntarutiineista.
Tähden pilates-ohjaaja kuitenkin on kertonut, että treeneistä huolimatta pääosassa on ruokavalio. Adele esimerkiksi ei popsi prosessoituja ruokia tai hörpi hiilihapotettuja juomia.