Kuninkaalliset onnittelut! Prinssi Philip täyttää 99 vuotta – suuret juhlat jäävät välistä!

Kuninkaallisten korkeimpaan kermaan kuuluva prinssi Philip on saavuttanut huomattavan ikääntymisen merkkipaalun. Edinburghin herttua täyttää 99 vuotta tänään keskiviikkona 10. kesäkuuta 2020.
Syntymäpäiväjuhlia pidetään kuitenkin hyvin pienessä porukassa, koska prinssi on vielä puolisonsa kuningatar Elisabetin kanssa eristyksissä Windsorin linnassa koronaviruspandemian takia. Ihailtavassa iässään oleville kuninkaallisille virustartunta voisi olla kohtalokas.
Britannian hovin hätäkokouksen syy selvisi: prinssi Philip jää eläkkeelle!

Heidät kuvattiin viimeksi kesäkuun alussa linnan edustalla seisomassa vierekkäin aurinkoisessa säässä. Sitä ennen Philip oli nähty poistumassa sairaalasta jouluaattona viime vuoden puolella.
Lontoossa syntyneellä kuningatar Elisabet II:lla ja Kreikassa syntyneellä Philipillä on muutamia samoja sukujuuria. He polveutuvat takaisin Ison-Britannian kuningatar Viktoriaan, joka hallitsi maata lähes 64 vuotta.
Hänen valtakautensa jatkui vuoden 1837 kesäkuusta vuoteen 1901 tammikuuhun. Philipin suku tulee Viktorian tyttären prinsessa Alicesta Hessenin suurherttuattaresta. Kuningatar Elisabet polveutuu Viktorian vanhimmasta pojasta Edvard VII:stä.
Prinssi Philip joutui sairaalahoitoon!

Philipin isoisän Yrjö I:n isä oli Tanskan kuningas Kristian IX, joka on myös Elisabethin sukupuussa. Kristianin tytär kuningatar Alexandra on Elisabethin isoisän Yrjö V:nnen äiti.
He ovat siis toistensa serkuksia kolmannessa polvessa.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip ovat olleet naimisissa jo 73 vuotta. He menivät naimisiin 20. marraskuuta 1947. Pariskunta tapasi kesäkuussa 1939, kun kuningatar oli vasta 13-vuotias. Silti Elisabet on sanonut, että hän rakastui heti viisi vuotta vanhempaan Philipiin. He pitivät yhteyttä toisiinsa ensin kirjeitse ja julkaisivat kihlautumisensa heinäkuussa 1947. Elisabet oli tuolloin 21-vuotias.
Kihlautuminen herätti aikanaan kovaakin vastustusta Britanniassa, koska Philipiä pidettiin ulkomaalaisena Kreikassa syntymisen takia. Häitä kuitenkin he viettivät Westminster Abbyn kirkko katedraalissa ja he saivat yli 2 500 häälahjaa.