Kitarasankari Ritchie Blackmoren ja Deep Purplen riita eskaloitui hurjaksi helsinkiläisbaarissa – ”Se oli surrealistista!”
Vuonna 1968 perustettu Deep Purple on vuosien varrella nähty Suomessa lukuisia kertoja, ja se tulee jälleen heinäkuussa Rockin’ Bastioni -festivaaleille Haminaan ja Juli Festivalen -festareille Tammisaareen.
Seiska tapasi yhtyeen keulahahmon Ian Gillanin, 72, Tallinnassa kesäkuussa. Ian paljasti, että juuri Suomessa tapahtui vuonna 1993 yksi bändin historian suurimmista mullistuksista, kun kitaristi, ja bändin tunnetuimpiin jäseniin kuulunut Ritchie Blackmore, 73, jätti lopullisesti kokoonpanon, jota oli ollut perustamassa.
Rocklegenda avautuu Seiskalle vaietun riidan taustoista – Deep Purple hajosi Suomessa!
Loput bändin jäsenet olivat kitaristin ilmoituksesta sokissa. He päättivät kuitenkin jo pukuhuoneessa jatkaa ilman diivailevaa kitaristia.
– Mietimme, että hitto soikoon, emme anna tämän kaverin pilata elämäämme, vaan jatkamme ilman häntä. Ritchie on draamakuningatar ja on aina antanut ymmärtää, että hän sävelsi kaikki kappaleet. Se ei pidä paikkaansa, vaan tämä bändi on aina tehnyt ne yhdessä. Hänen nimiinsä voi todellisuudessa laittaa yhden viidesosan sen ajan biiseistä, Ian sanoo.
Alice Cooper viihdytti faneja Helsingissä - kuva!
Myöhemmin samana iltana Helsingin Strand-hotellin baarissa oli outo tunnelma.
– Me muut olimme toisella puolella baaria ja Ritchie seurueineen toisella puolella. Hänen koko olemuksensa oli täysin muuttunut. Hän hymyili ja vilkutti toiselta puolelta baaria selvästi kuvitellen, että oli onnistunut tuhoamaan meidät. Me hymyilimme takaisin, koska hän ei tiennyt, että olimme päättäneet jatkaa ilman häntä. Se oli surrealistista, Ian toteaa.