Huumaamisesta ja raiskauksesta tuomittu Bill Cosby viruu vankilassa – avautuu henkilökunnan kunnioittavasta käytöksestä!

Televisiotähti Bill Cosby tuomittiin viime viikolla Andrea Constandin huumaamisesta ja raiskaamisesta. Rikos tapahtui Cosbyn kotona vuonna 2004.
Cosby on ollut vangittuna viikon ja TMZ-viihdesivuston mukaan hän kuluttaa päivänsä jutustelemalla vankilan henkilökunnan kanssa, ulkoilemalla vankilan pihalla ja juttelemalla puhelimitse vaimonsa kanssa.

Cosby vangittiin viime tiistaina (25.9.) ja hänen tuomionsa kestää kolmesta kymmeneen vuoteen. Tällä hetkellä hän odottaa pääsyä tavallisten vankien joukkoon Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevassa vankilassa. Cosbyn edustaja Andrew Wyatt kertoi TMZ:lle koomikon aloittavan päivänsä aamiaisella omassa sellissään.
Vankilasta kerrotaan, että lähes sokealla Cosbylla on henkilökohtainen avustaja, jonka avustuksella hän pääsee vierailemaan vankilan kirjastoon ja pihalle sekä käyttämään vankilan muita palveluja. Lounas ja päivällinen tarjoillaan yleensä sellissä.
Koska Cosby ei ole vielä tavallisten vankien parissa, hän keskustelee paljon henkilökunnan kanssa. Andrew Wyatt kertoo Cosbyn usein avautuneen, kuinka kunnioittavasti vankilan henkilökunta häntä kohtelee.
Cosby saa päivittäin puhua puhelimitse vaimonsa Camillen kanssa. Puhelujen kerrotaan kestävän vain muutamia minuutteja ja niiden aihealueet liittyvät Cosbyn saamaan tuomioon sekä mahdollisuuteen valittaa siitä. Vielä menee ainakin viikko, ennen kuin vierailut sallitaan.