Ex-mies kuvasi seksihurjasteluja salaa – Spice Girls -tähti sekavasta elämästään: Heräsin pissan ja ulosteen peitossa!

Spice Girls -yhtyeestä tuttu Mel B paljastaa uudessa elämäkerrassaan aviohelvettinsä rankat salaisuudet.
Mel kertoo Brutally Honest -kirjassaan hänen ja ex-aviomiehensä Stephen Belafonten seksielämästä. Laulajan mukaan he harrastivat kolmen kimppoja säännöllisesti. Mel ja Stephen kävivät yökerhoissa ja kutsuivat tapaamiaan naisia kotiinsa yhteisiin seksisessioihin.
− Seksuaalisuuteni ei ole minulle mikään ongelma. Olen ollut ihmissuhteissa miesten ja naisten kanssa. Mielestäni seksistä nauttimisessa tai asioiden kokeilemisessa ei ole mitään hävettävää – kunhan kaikki tapahtuu yhteisymmärryksessä, Mel kertoo kirjassaan.
Melin mukaan Stephen kuvasi sessioita salaa. Laulajan mukaan hän ei ollut tietoinen kuvatusta materiaalista, sillä hän oli kuvaushetkillä joko huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena.
Melin ja Stephenin riitaisa avioero on ollut yksi viihdemaailman uutisoiduimmista, ja he taistelivat oikeudessa pitkään ennen vastahakoista sovittelua. Stephen käytti videoita häikäilemättömästi hyväkseen avioero-oikeudenkäynnissä, ja Melin mukaan häntä vaadittiin katsomaan kuvatut videot oikeudenkäyntien aikana.
Videoiden katsominen toi Melille rankkoja takaumia päihteiden sekoittamasta elämästään.
− Heräsin yltä päältä pissassa, oksennuksessa, ulosteessa ja veressä. Olin järkyttynyt, pakotin itseni ylös ja otin valkoiset lakanani pois. Sulloin ne pyykkikassiin, ja pesin itseni suihkussa uudestaan ja uudestaan, Mel muistelee kirjassaan.