Hyppää pääsisältöön
edgar wright

Baby Driver -elokuvan ohjaaja Edgar Wright Seiskalle: Palkkasin oikean pankkirosvon!

Baby Driver -elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Edgar Wright halusi uutuus-elokuvastaan mahdollisimman todentuntuisen.

Baby Driver -elokuvan päähenkilö kuuntelee musiikkia lähes tauotta ja hankkii elantonsa ryöstökeikkojen autokuskina. Ohjaaja Edgar Wright aloitti Baby Driverin käsikirjoittamisen jo seitsemän vuotta sitten. Prosessi oli pitkä, sillä hänä halusi luoda mahdollisimman uskottavan tarinan. Hän muun muassa tapasi 1980-luvulla kymmeniä pankkeja ryöstäneen Joe Loyan ja sai yksityiskohtaisia tietoja oikeista ryöstöistä.

− Joe toimi aina yksin, joten hän oli ryöstäjä ja oma kuskinsa. Elokuvan asiantuntijaksi ryhtynyt Joe nähdään myös valmiissa elokuvassa, Edgar kertoi Seiskalle.

”Jännitin tapaamista”

Joe on kirjoittanut kirjan elämästään vankilassa, jonka luettuaan Edgar halusi tavata hänet.

− Joen tapaaminen jännitti, koska elämämme ovat niin erilaiset. En tiennyt lainkaan, millainen hän on ihmisenä, mikä lisäsi jännitystä.

Tapaamisen aikoihin Edgar oli jo aloittanut käsikirjoituksen, ja hän halusi tietää yksityiskohtaisesti Joen ryöstökokemuksista.

− Kysyin häneltä kuunteliko hän musiikkia ryöstökeikoillaan. Hän vastasi: ”En. Minulla on päässäni tarpeeksi musisoivia demoneja”. Vastaus oli niin loistava, että kirjoitin sen myös elokuvaan.

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
All Over Press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!