Jussi Rainio jännittää Tähdet, tähdet -semifinaalia – joutui todellisen haasteen eteen: Tähän asti ollut epävarma olo!

Jussi Rainio
Mainos
Mainos päättyy

Sunnuntain Tähdet, tähdet -semifinaalijakson teemana on showtime, ja kolme jäljellä olevaa artistia esittävät kukin kaksi kappaletta. Neon 2 -yhtyeestä supersuosioon noussut Jussi Rainio esittää omat versionsa Kaunotar ja hirvö -animaatioelokuvasta tutusta Veiraamme-kappaleesta ja Phil Collinsin hitistä Against All Odds.

- Tähän asti on ollut epävarma olo. Vedin kappaleet tanssijoiden kanssa muutaman kerran. Kappaleet ovat minulle tuntemattomampia, ja sanojen lisäksi on opeteltava tanssikoreografiat. Phil Collinsin kappale on todella hieno. Odotan sunnuntaita melkoisella jännityksellä, Jussi kertoi Seiskalle.

Syövän selättänyt Neon 2:n Jussi Rainio: Syvällä käyminen pakottaa katsomaan ylöspäin – ”Oma poika antoi eniten potkua!”

Vaikka Tähdet, tähdet -ohjelma on pakottanut laulajan hyppäämään mukavuusalueensa ulkopuolelle, ei hän vaihtaisi kokemusta mihinkään.

- Ohjelman aikana olen tehnyt asioita, joita en olisi uskonut tekeväni! Käyn sunnuntain koreografioita läpi kotona – tosin liian vähän. On tämä aikamoista hommaa.

Mainos
Mainos päättyy

Tähdet, tähdet MTV3-kanavalla sunnuntaina klo 19.30.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan