BB-Teppo paljastaa: Tämän takia lähdin BB-talosta!

Julkkis Big Brotherissa luovuttanut Teppo Säkkinen on palannut yhteen on-off-rakkaansa kanssa.
Teppo ja Suvi Pitkänen erosivat keväällä myrskyisissä merkeissä. Pariskunta sätti toisiaan julkisuudessa, eikä tilanne näyttänyt helpottuvan jatkuvan riitelyn takia. Tepolla ja Suvilla on alle vuoden ikäinen Safina-tytär.
Teppo ja Suvi ovat pitkään jatkuneen riitelyn jälkeen päättäneet antaa suhteelleen uuden mahdollisuuden.
- Kyllä me seurustelemme. Aloitamme puhtaalta pöydältä. Tällä kerralla ajattelimme mennä loppuun asti, Teppo kertoo Seiskalle.
Pariskunnan oli tarkoitus avioitua kesän lopussa, mutta riitaisan eron vuoksi hääsuunnitelmat saivat jäädä. Tepon mukaan pariskunta ei suunnittele vielä uusia kihloja.
- No ei nyt vielä, Teppo naureskelee.
- Olemme saaneet Suvin kanssa asiat kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Teppo jatkoi.
Luovuttamisen syy selvisi!
Teppo paljasti Seiskalle, miksi hän päätti luovuttaa Big Brotherissa.
- Olin miettinyt asiaa yli viikon. Pohdin asiaa monesta näkökulmasta, ja päätös tuntui oikealta ratkaisulta. Meillä on Suvin kanssa kuitenkin alle vuoden ikäinen lapsi, josta olin siinä vaiheessa ollut erossa jo kolme viikkoa. Luovuttaminen oli sydämellä tehty päätös. Toivon, että ihmiset ymmärtävät päätökseni ja kunnioittavat sitä.
Meidän on opeteltava elämään yhdessä!
Suvi vakuuttaa, että hänen ja Tepon suhde on nyt vakaalla pohjalla. Kaunottaren mukaan uudelle alulle pitää antaa aikaa, mutta rakkaus voittaa vastoinkäymiset.
- Tämä on paras vaihtoehto perhettämme ajatellen. Meidän täytyy opetella elämään yhdessä, ja olemme valmiita tekemään töitä sen eteen. Kun on tunteita, niin se on sen arvoista, Suvi kertoi.
LUE MYÖS: Huh, Teppo Säkkisellä ulosotossa kymmeniätuhansia euroja!