Tämänkö takia BB-Teppo Säkkinen poistui talosta?!

Tänään (23.9.) puolilta päivin Julkkis Big Brother 2013 -talosta poistui Mr. Finland Teppo Säkkinen.
Tepon poistumisen syy oli luovuttaminen. Teppo puhui jo viime viikolla koti-ikävästään kovaan ääneen.
Esko Eerikäinen epäili luovuttamisen syyksi sen, että Teppo näki eilen ex-puolisonsa Suvi Pitkäsen ja heidän yhteisen lapsensa.
- Se on varmaan suurin syy, muut asukkaat komppasivat.
Vai oliko Tepolle viimeinen niitti se, että hän sai taloon kovan kilpakumppanin ja ex-työkaverinsa, Scandinavian Hunks -tanssija Esko Eerikäisen?
Sääntöjen mukaan luovuttamisesta pitää kuitenkin ilmoittaa 24 tuntia etukäteen, eli näin ollen Teppo oli päättänyt asian jo aiemmin. Todennäköisesti heti ex-puolisonsa ja lapsensa nähtyään.
Julkkis Big Brother 2013 -talosta on poistunut jo kuusi asukasta. Ainoastaan kaksi heistä on pudonnut yleisöäänestyksen takia. Muut on joko poistettu talosta tai he ovat luovuttaneet.
KATSO MYÖS: