
Jere Karalahti unohti isänpäivän - Nannalta herkkä viesti exälleen
Ex-jääkiekkoilija kertoo, että isänpäivän juhlistukset unohtuivat tänä vuonna kokonaan.
Kesällä eroaikeistaan kertoneet Jere ja Nanna Karalahti ovat kolmen lapsen ylpeät vanhemmat. Lasten kasvatus yhdessä on kuitenkin jatkunut.
Viime viikon sunnuntaina vietettiin isänpäivää, ja Nannakin kehui Jereä herttaisessa Instagram-tarinassa. Mustavalkoisessa kuvassa Jere ja lapset löhöilevät vilttien seassa olohuoneen lattialla, ja kuvasta välittyy rento, onnellinen aamutunnelma.
- Parasta isänpäivää lasteni huolehtivalle, rakastavalle ja suurisydämiselle isälle, Nanna kirjoitti viikon takaiseen tarinaansa.
Jere havahtui menneeseen merkkipäivään viikkoa myöhemmin, ja lisäsi Nannan viikon vanhan toivotuksen omiin tarinoihinsa. Hän kertoo, että syy isänpäivän unohtamiselle on se, että hän keskittyy olemaan enemmän läsnä ja vähemmän sosiaalisessa mediassa.
Eronnut Jere Karalahti uhoaa: "Tiedän kuka olen, ja näytän teille..."
- Sunnuntai se tänäänkin on ja ehkä nyt sain sit toisen Isänpäivän vaikka mulla se on
jokapäivä muutenkin, Jere kirjoittaa herttaisen kuvan päälle.
Loppuun hän lisää Nannalle kiitoksen.
Jere on viettänyt verrattain rauhallista aikaa sosiaalisessa mediassa; hänen viimeisimmät julkaisunsa on tehty lokakuun alussa.
Jere puhuu lapsistaan yhtenään ylistävästi. Kuopustaan hän kutsuu profeetaksi, ja vanhemmat lapset saavat usein osakseen paljon kehuja esimerkiksi hyvistä oppimiskyvyistään.