Tällainen on maailman yksinäisin prinsessa – Japanin Aiko näyttäytyy harvoin julkisuudessa

Prinsessa Aiko
Mainos
Mainos päättyy

Japanin hallitsijapari Naruhiton ja Masakon ainokainen, prinsessa Aiko täytti viime viikolla 21 vuotta.

Merkkipäivän kunniaksi hovi julkaisi tuoreita kuvia prinsessasta, jota nähdään vain harvoin julkisuudessa. Valokuvissa Aiko poseeraa keisarillisilla talleilla.

Japanin prinsessan 20-vuotisjuhlat peruttu! Viedäänkö Aikolta kruunu?

Viime vuonna Aiko aloitti viralliset edustustehtävät, joiden ohessa hän on jatkanut japanilaisen kirjallisuuden opintojaan Tokion yksityisessä Gakushuinin yliopistossa. Opiskelu tapahtuu yhä kotoa käsin, sillä Japanissa koronarajoitteet eivät ole vielä täysin poistuneet.

Mainos
Mainos päättyy

Hovi kertoo, että vapaa-ajalla urheilullinen Aiko harrastaa kävelyä, sulkapalloa, tennistä ja lentopalloa. Prinsessa on myös hyvin eläinrakas; hänellä on Juri-koira sekä kaksi kissaa, Mii ja Seven.

Aikoa on sanottu maailman yksinäisimmäksi prinsessaksi. Tiukkojen perinteiden mukaan hänen tulee avioitua aatelistoon kuuluvan miehen kanssa.
Aikoa on sanottu maailman yksinäisimmäksi prinsessaksi. Tiukkojen perinteiden mukaan hänen tulee avioitua aatelistoon kuuluvan miehen kanssa.

Japanin prinsessa Aiko tuli edustusikään – ”Onneksi vanhempani ovat lähellä”

Japanin hovissa on tänä syksynä ollut terveyshuolia. Aikon isä, keisari Naruhito, 62, oli marraskuun aikana tutkimuksissa eturauhasvaivojen vuoksi. Toistaiseksi hovi ei ole tiedottanut tutkimustuloksista.

Prinsessa Nobukolla, 67, diagnosoitiin rintasyöpä, joka leikattiin pari viikkoa sitten Tokion Keion yliopistollisessa sairaalassa. Nobuko on edesmenneen keisari Yoshihiton lapsenlapsen, prinssi Tomohiton leski.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
 
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
 
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan