
Shakiran verosotku sakenee sakenemistaan – kahdeksan vuoden vankeus uhkaa
Miljoonat maksamatta Shakiralta on espanjalais-syyttäjien mukaan jäänyt 14,5 miljoonan euron tuloverot maksamatta.
Kolumbialainen pop-tähti Shakira, 46, on jo vuosia ollut kaulaansa myöten veropetossyytteissä, kun tuomioistuin alkoi Espanjassa tutkia Shakiran tuloveroja vuosilta 2012–2014.
Reutersin mukaan laulajaa epäiltäisiin jopa 14,5 miljoonan euron tuloverojen hoitamatta jättämisen.
Ennen kuin aiempi syyte edes ehti oikeuteen, uusin erä alkoi ja esiin nostettiin myös tuoreempi petos. Sen suuruudesta ei ole kerrottu.
Veropetossyytteissä rypevä Shakira pulikoi eronneen miehen kanssa – video paljastaa
Päiväntarkat verovelvollisuudet
Espanjassa veroja tulee maksaa, jos maassa oleskelee yli puolet vuodesta. Shakira kieltää viettäneensä Espanjassa enempää kuin 183 päivää vuodessa. Hän vetoaa siihen, että hän on kiertänyt maailmaa täyttämässä velvollisuuksiaan.
Mikäli aiemmassa, 14,5 miljoonan veropetosvyyhdissä päädytään vankeustuomioon, saattaa Shakiralle napsahtaa jopa kahdeksan vuoden mittainen kakku.
Uusi kämppä etsinnässä! Espanjan hylännyt Shakira metsästää miljoonakotia Miamissa - kuvat
Kiistää tiukasti kaiken
Poppari itse on kieltänyt kaikki syytökset Elle-lehden haastattelussa loppuvuodesta 2022. Hän väittää maksaneensa kaiken, mitä on velkaa.
Shakira kertoo myös luottaneensa veroasiansa veroasiantuntijoiden huostaan. Hänen lakitiiminsä ilmoittaa hänen kuulleen syytteistä vasta, kun niistä uutisoitiin lehdissä. Shakiran lakitiimi kertoo, että laulaja kieltäytyy kommentoimasta tuoreimpia syytöksiä, kunnes ne tavoittavat hänet virallista reittiä.
Hänelle tarjottiin aiemmin mahdollisuutta sovitteluun, mutta hän kieltäytyi.
Häädön saaneelta Shakiralta vakava avautuminen: "Pyydän teitä" - tästä on kyse
Sutinaa joka suuntaan
Shakira erosi jalkapalloilija Gerard Piquésta viime vuonna. Eron jälkeen hänet on bongattu esimerkiksi koripalloilija Jimmy Butlerin seurasta.
Viimeisimpänä Shakira on liikkunut formulatähti Lewis Hamiltonin kanssa. Parin kerrotaan olevan deittailun alkuvaiheissa, ja Shakira on nähty läheisissä tunnelmissa Lewisin kanssa myös sosiaaliseen mediaan jaetuissa kuvissa.
Lewisillä on aiempaakin historiaa pop-diivojen deittailuista; ex-rakkaisiin lukeutuvat muun muassa Rita Ora, Nicki Minaj ja Nicole Scherzinger.