
Lapsisotilaan rynnäkkökivääri George Clooneyn ohimolla – näin Hollywood-tähtiä vastaan on hyökätty
George Clooney oli vuonna 2007 Sudanissa kuvaamassa dokumenttia kansanmurhasta, kun aseistautunut henkilö pysäytti kuvausryhmän auton keskellä ei mitään.
Vuonna 2016 Pariisin muotiviikon näytösten jälkeen Kardashian-klaanin siskokset jäivät juhlimaan kaupungille, mutta Kim päätti palata hotellihuoneeseensa.
Aamuyöstä poliiseina esiintynyt miesporukka tunkeutui Kimin huoneeseen ryöstöaikeissa. He sitoivat tämän, tukkivat tämän suun ilmastointiteipillä ja jättivät uhrinsa makaamaan kylpyammeeseen.

Hollywoodissa kiertää sinnikäs väite, että Madonna löytyi uudenvuodenaattona 1989 sidottuna ja pahoinpideltynä, ja että tekijä olisi ollut juopunut aviomies Sean Penn.
Tunteja kestäneestä vapaudenriistosta ja pieksemisestä on kuulemma jäljellä poliisiraportti, lääkärilausunto ja ystävien vahvistukset, mutta Madonna itse on kiistänyt tapauksen.

Benedict Cumberbatch joutui ystävineen vuonna 2005 osalliseksi maantieryöstöön kuvausmatkalla Etelä-Afrikassa. Näyttelijän autosta puhkesi rengas, ja paikalle osunut aseistautunut miesryhmä pakotti kolmikon takakonttiin.
Benedict yritti puhua itsensä vapaaksi vetoamalla sairauteen, jonka vuoksi hän saattaisi kuolla happikatoon. Tilanne raukesi, kun ryöstäjät riitautuivat keskenään, vapauttivat uhrinsa ja pakenivat paikalta.

Flipper-sarjassa näytelleelle Jessica Alballe alkoi töissä sadella outoja puheluja. Näyttelijä ei tehnyt asiasta numeroa, koska uskoi häiriköksi harmitonta fania. Tilanne muuttui vakavaksi, kun Jessica yllättäen katosi kuvauspaikalta 14 tunniksi.
Jessica löydettiin sidottuna auton tavaratilasta. Viranomaiset keskeyttivät tutkimukset, koska eivät löytäneet todisteita kidnappauksesta. On jopa huhuttu, että Jessica itse olisi ollut mystisen välikohtauksen takana.

Elettiin vuotta 1969, kun tuolloin huipulla ollut The Supremes -laulaja Cindy Birdsong palasi kotiinsa ystäviensä kanssa. Asunnossa oli tunkeilija, joka veitsellä uhaten määräsi Cindyn sitomaan ystävänsä. Tämän jälkeen mies pakotti kolmikon autoon.
Kesken ajon Cindy pääsi pudottautumaan lukitsemattomasta ovesta tienvarteen. Rikoksen tekijä oli laulajan talonyhtiön huoltomies, joka myöhemmin itse ilmoittautui poliisille.

Vuonna 1963 laulajalegenda Frank Sinatran tuolloin 19-vuotias poika Frank Sinatra Jr. siepattiin ravintolaillan päätteeksi.
Kidnappaajat vaativat nuorukaisen isältä 240 000 dollarin lunnasrahoja, jotka tämä maksoi. Pian Frank Jr ja isot lunnasrahat palautettiin perheelle. Kaikki eivät uskoneet sieppaukseen, vaan arvelivat tähden itse järjestäneen ihmisryöstön saadakseen mediahuomiota ja nostetta poikansa muusikkouralle.
