
Kohuissa ryvettynyt Shakira paljastaa: elämäntyyli uusiksi eron jälkeen
Shakira ei koe kuuluvansa onnellisten joukkoon.
Latinotähti Shakira on ollut kauan otsikoissa hittiensä takia, mutta viime aikoina myös avioeroon ja maksamattomiin veroihin liittyen. Vuonna 2001 maailmantähdeksi noussut kolumbialainen erosi miehestään Gerard Piquésta vuoden 2022 heinäkuussa.
Billboard haastatteli tähteä laajasti niin perhe-elämästä, työstä kuin hyvinvoinnistakin. Shakira kertoo, että elämäntyyli muuttui dramaattisesti eron jälkeen. Kaiken draaman lomassa yhteinen aika lasten kanssa on saanut uuden merkityksen.
- Esimerkiksi tänä kesänä, heidän minun kanssani viettämä aika oli pyhitetty heille. Minä en tehnyt töitä, he eivät menneet leirille. He menivät Shakira-leirille. Jos he ovat kanssani vain puolet ajasta, aion ottaa kaiken irti omasta puolikkaastani, Shakira kertoo.
Laulaja kertoo, että elämä Barcelonassa esti häntä tekemästä työtä tahtomallaan intensiteetillä. Kun suurimmat studiot, tuottajat ja yhteistyökumppanit ovat Yhdysvalloissa, on hittien takominen Euroopassa hänen mukaansa vaikeaa.
Uskomatonta! Kohuissa ryvettynyt Shakira, 46, mykistää notkeudellaan – kuvat

Vaikka Shakira on noussut pitkän tauon jälkeen takaisin hittilistoille, päässyt työskentelemään jälleen Los Angelesissa ja alkanut huhutusti heilastelemaan formulatähti Lewis Hamiltonin kanssa, kertoo hän onnellisuuden olevan vielä kaukana.
- En usko, että kaikilla on mahdollisuutta onneen. Se on varattu pienelle määrälle ihmisiä, enkä voi sanoa, että olisin siinä kerhossa juuri nyt, hän pohtii.
Shakira kertoo, että vaikeista hetkistä voi saada hetkellisen harhautuksen tai niistä voi oppia jotakin.
- On onnellisia hetkiä, harhautuksia, oppimisen hetkiä. On myös nostalgisia hetkiä, ja musiikkini kumpuaa tuosta cocktailista, hän toteaa.