
Erotuskaa ilmassa? Voimaannuta itsesi seksikkäillä valokuvilla Sinusta!
Useimmat avioeron läpikäyneet mieluusti unohtaisivat päivän, jona heidän liittonsa tuli tiensä päähän. Toiset, kuten Marie Lollis, haluavat ikuistaa sen.
Etelä-Carolinasta kotoisin oleva nainen meni viraaliksi aiemmin tässä kuussa, kun vastaeronnut julkaisi seksikkään valokuvasarjan, joka juhlisti hänen avioliittonsa päättymistä.
Eikä Marie ole ainoa. Valokuvaajat ovat saaneet viime vuosina yhä enemmän asiakkaita, jotka haluavat eronsa kunniaksi virallisen potretin.
- Ihmiset ovat alkaneet viime aikoina harrastaa sitä, ikään kuin juhlistaakseen ja löytääkseen heidän omat seksuaaliset voimansa, sanoo Own Your Sexy-valokuvastudion omistaja Laura Boyd New York Postille.
Voimaannuttava otos voi olla esimerkiksi tällainen. Kuvituskuva.

Boydin mukaan ero on nykyään sosiaalisesti aiempaa hyväksyttävämpi.
Yhä useampi uskaltaakin olla ylpeä uudesta sinkkustatuksestaan sen sijaan, että häpeäisi sitä.
Boydin asiakas Zuleika Acosta oli varannut romanttisen valokuvasession yhdessä poikaystävänsä kanssa.
Suhde tuli kuitenkin päätökseen ennen kyseistä päivää. Sen sijaan, että Acosta olisi perunut ajan, hän päätti kuvauttaa itsensä:
- Päätin, että siinä oli kyse vain minusta.
31-vuotias varasi matkan Pariisiin, jossa hän kuvautti itsensä Eiffel-tornin edustalla seksikkäässä iltapuvussa. Hänen mukaansa lähes 1700 euron hintalappu oli joka sentin arvoinen.
- Jos kerran aiot tehdä sen, tee se kunnolla, hän toteaa:
- Valokuvat saivat minut tajuamaan, etten tarvinnut ketään rinnalleni, jotta voisin rakastaa itseäni. En tarvitse miehen hyväksyntää voidakseni tuntea oloni seksikkääksi.
Lori Monte-Hubbard, erosi neljä vuotta sitten. Hänelle kuvat olivat tapa juhlistaa itsenäisyyttään ja näpäyttää entistä aviomiestään.
- Ajattelin: "Näetkö minut nyt? Olen 55-vuotias nainen ja hemmetin kuuma", hän uhoaa.
Hän piti valokuvistaan niin paljon, että hän on käynyt ottamass uudet kuvat joka vuosi eronsa jälkeen. Seksikkäistä kuvista ylpeä nainen on käyttänyt niitä muun muassa deittipalvelun profiilissaan.
Hänen valokuvaajansa, Ricardo Andre, sanoo, että noin 60 prosenttia hänen asiakkaistaan haluaa erokuvia.
Hänen mukaansa asiakkaat haluavat poistua studiolta kohonneeen itsetunnon ja omahyväisen tyydytyksen tunteen kera.
Lähde: New York Post, Fox News