Jennifer Coolidge

Matkaseura hirvitti! American Pie -tähti Jennifer Coolidge valmistautui uuteen HBO-sarjaan Afrikassa

Telkkari | 25.07.2021 18:04

Hollywood-rooleistaan tunnettu Jennifer Coolidge, 59, näyttelee HBO:n uutuussarjassa äitinsä menettänyttä Tanya McQuoidia, joka suuntaa paratiisirannalle ripotellakseen äidin tuhkat mereen.

Jennifer kertoo Seiskalle uutuussarjan teemojen osuneen hyvin lähelle totuutta.

– Menetin oman äitini ollessani liian nuori. Olin noin kolmekymppinen, kun hän kuoli syöpään. Se kävi nopeasti, sillä hän kuoli vain kuukausi diagnoosin saamisen jälkeen, Jennifer kertoo.

Tähti ei ole aiemmin puhunut menetyksestään julkisuudessa. Kuolema pysäytti hänen elämänsä miltei vuodeksi.

– Kaipaus tuntui yhtä suurelta 15 vuoden ajan.

Jenniferin roolihahmo Tanya kaipaa rakkautta.
Jenniferin roolihahmo Tanya kaipaa rakkautta.

Korona herätti muistot

Näyttelijä kertoo surutyön vaatineen runsaasti aikaa.

– En ollut valmistautunut enkä pystynyt toimimaan kunnolla.

Näyttelijä sanoo surun olevan yhä läsnä, vaikka kuolemasta on jo vuosia. Hän sanoo koronavuoden nostaneen vanhan surun pintaan.

– Istuin kotona kohtaamassa omia demoneitani, ja monet illat mietin myös äitiäni.

Jennifer Coolidge on tehnyt mittavan uran Hollywoodissa. Hän täyttää elokuussa 60 vuotta.
Jennifer Coolidge on tehnyt mittavan uran Hollywoodissa. Hän täyttää elokuussa 60 vuotta.

Lue myös: Seiska tapasi American Pie -tähti Jennifer Coolidgen - paljastaa omituisen puolen uutuussarjan tekemisestä: "Yritin vain selvitä"

Inspiraatiota Afrikasta

The White Lotus -satiirikomedian käsikirjoittaja-ohjaaja Mike White kirjoitti roolin alun perinkin Jenniferille. Ennen kuvauksia Mike kutsui näyttelijän kanssaan Tansaniaan Serengetin ylängölle.

Jennifer kuvailee matkaa ”kerran elämässä” -kokemukseksi. Myös matkaseura hirvitti näyttelijää etukäteen, vaikka ohjaaja onkin Jenniferin ystävä.

– Mike tarkkailee ihmisiä herkeämättä. Hän on hyvä panemaan merkille asioita, jotka ihminen jättää sanomatta. Kuka haluaa lähteä reissuun noin tarkkaavaisen ihmisen kanssa?

Lukiessaan käsikirjoitusta Jennifer huomasi roolihahmonsa muistuttavan häntä itseään. Myös Tanya janoaa rakkautta, eikä hänellä ole lapsia, kuten ei näyttelijälläkään.

Jennifer kertoo tunnistavansa itsessään myös Tanyassa olevaa tietämättömyyttä. Muille ihmisille selvät asiat tulevat näyttelijälle yllätyksenä.

– Voin myös samaistua Tanyan epävarmuuteen. Tuntuu, että koko elämä keskittyy jonkun täydellisen etsimiseen, Jennifer kuvailee.

Koko näyttelijäkaarti pääsi maistamaan luksuselämää oikeastikin, kun sarjaa kuvattiin kaksi kuukautta koronaeristyksessä Havaijilla.
Koko näyttelijäkaarti pääsi maistamaan luksuselämää oikeastikin, kun sarjaa kuvattiin kaksi kuukautta koronaeristyksessä Havaijilla.

Kuumuudesta komediaa

Uutuussarja kuvattiin Havaijin helteissä syksyllä 2020. Koronatilanne oli syksyllä vakava, joten näyttelijät ja tuotantoryhmän jäsenet asuivat eristyksissä keskenään luksushotellissa. Kaikki testattiin useita kertoja viikossa. Joukko hitsautui tiiviisti yhteen, sillä kaikki vapaa-aika meni kollegoiden kanssa esimerkiksi rannalla ja hotellin uima-altaalla.

Jennifer kertoo Seiskalle kuvausten olleen unohtumattomat. Helteellä oli myös odottamaton vaikutus lopputulokseen.

– Kuvauksissa oli todella kuuma. Meidän piti herätä hirvittävän aikaisin koronatestejä varten. Kuvausten alkaessa olin ollut hereillä jo pitkään. En yrittänyt olla tietoisesti hauska, mutta olin sitä vahingossa kuumuuden takia. Oikeasti se oli selviytymistä, Jennifer kertoo puhelimessa kotoaan Los Angelesista, jossa kärsitään parhaillaankin kovasta kuumuudesta.

Monet muistavat Jenniferin yhä parhaiten American Pie -elokuvista.
Monet muistavat Jenniferin yhä parhaiten American Pie -elokuvista.

Mukana menestyksessä

Jenniferin lisäksi sarjaa tähdittävät Nashvillestä tuttu Connie Britton, Euphoriassa näytellyt Sydney Sweeney, Kovat kaulassa -sarjan Alexandra Daddario, Looking-sarjan Murray Barlett, Modernista perheestäkin tuttu Steve Zahn, Konttorin Jake Lacy ja Insecuren Natasha Rothwell.

Jennifer itse muistetaan muun muassa elokuvista Blondin kosto ja Tuhkimotarina. Todellisen läpimurtonsa Jennifer teki American Pie -elokuvassa vuonna 1999 näytellessään Stiflerin äitiä. Lisäksi hänet tunnetaan televisiosarjoista Frendit, Joey ja Tyhjätaskut.

Teksti:Julia Aalto-Setälä
Kuvat:Getty Images, HBO ja All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!