
Ex-alppihiihtäjä Sami Uotila rikossyytteestään: "Täysin älytön ja järjetön"
Ex-alppihiihtäjä Sami Uotila, 46, on saanut rikossyytteen.
Asia vahvistetaan Seiskalle Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta. Syytteisiin johtaneet tapahtumat sijoittuvat vuoden 2020 syyskuulle.
Oikeudenkäynti pidettiin eilen tiistaina (16.5.). Samia syytetään yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan. Syytteestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Suomen rikoslain mukaan rangaistuksena voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.
Tässä tapauksessa syyttäjä vaatii Samille sakkorangaistusta, ja tuomio annetaan toukokuun lopulla.
Tuore syyte liittyy Samin edelliseen oikeudenkäyntiin, josta esimerkiksi IS on uutisoinut.
Sami toimii Vihti Ski Center -hiihtokeskuksen toimitusjohtajana.
Hänet tuomittiin vuonna 2021 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Vankeus uhkaa – Mika Kalliota syytetään törkeistä rikoksista
Syyttäjän mukaan Sami oli yrittänyt taivuttaa edelliseen oikeudenkäyntiin liittyvää todistajaa, ympäristökeskuksen virkamiestä, antamaan perättömän lausuman oikeudessa.
Syytekuvauksessa mainitaan, että Sami oli soittanut kyseiselle todistajalle juuri ennen oikeudenkäyntiä, ja puhelussa pyrkinyt vaikuttamaan todistajan tulevaan todistajankertomukseen.
– Uotila on puhelussa muistuttanut (todistajan nimi) todistuksen merkityksestä hänen asiassaan, kertonut toivovansa (todistajan nimi) kertovan Uotilan esittämän totuuden asiassa ja pyrkinyt vetoamaan (todistajan nimi) kertomalla rikosprosessin aiheuttamista kustannuksista.
– Uotila on lisäksi pyrkinyt vaikuttamaan (todistajan nimi) todistukseen kertomalla käsityksensä vuosia sitten käytyjen keskustelujen sisällöstä hänelle, julkisessa haastehakemuksessa mainitaan.
Seiska tavoitti Samin puhelimitse kommentoimaan syytettään. Hän ei ensin ollut halukas puhumaan aiheesta.
Ääni kellossa muuttui, kun toimittaja mainitsi, että aiheesta on tulossa artikkeli.
– Tämä syyte on täysin älytön ja järjetön. Tämä on pikkulasten asia, jota nyt on käsitelty, Sami totesi.
Diili-sarjasta tuttua Henri Kurttilaa syytetään kahdesta väkivaltarikoksesta
Hän kertoo kiistäneensä syytteen.
– En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. En ole toiminut niin, kuten syyttäjä on esittänyt. Päinvastoin, olen pyytänyt todistajaa kertomaan totuuden asiasta.
– Olen kyllä soittanut tälle henkilölle, ja se on ollut aivan tavanomaista. Muistutin häntä siitä, että hänellä on totuudessapysymisvelvollisuus oikeudessa, ja hänen todistuksensa merkityksestä. Ja tämäkin on täysin sallittua ja tavanomaista.
Näin röyhkeästi tubettaja Joni Hesselgren reagoi rikostuomioonsa
Sami sanoo olevansa hyvin hämmentynyt saamastaan syytteestä.
– Tässä on kyse syyttäjän ajojahdista. Tässä tapauksessa on eri syyttäjä kuin siinä viime jutussa, mutta eihän tällaista asiaa edes käsiteltäisi oikeudessa, jos tavallinen ihminen ajaisi tätä asiaa. Oikeusjärjestelmä on pettänyt täydellisesti.
– On hyvin erikoista, että syyttäjä toivoo että puhuttaisiin jotain muuta kuin totta. Tämä ihmetyttää minua suuresti. Varmaan syyttäjän kannalta olisi ollut hyvä, että siellä valehdeltaisiin näistä asioista, hän sanoo.
Sami kertoo valittaneensa edellisestä tuomiostaan hovioikeuteen.