81-vuotias näyttelijä tuomittiin seksuaalirikoksesta
Oscar-ehdokkuudenkin saanut näyttelijä myönsi teot oikeudessa.
Yhdysvaltalainen näyttelijä Gary Busey, 81, on saanut kahden vuoden tuomion seksuaalirikoksista. Tuomio on ehdollinen.
Näyttelijää syytettiin kolmen naisen ahdistelusta. Teot tapahtuivat New Jerseyssä sijaitsevassa hotellissa järjestetyssä fanitapahtumassa vuonna 2022.
Syyttäjien mukaan Busey oli tarttunut kahta naista pakaroista. Lisäksi hän yritti avata toisen naisen rintaliivit kysyen samalla, mistä tämä oli vaatekappaleen saanut.
Puolustus vetosi terveydentilaan
Busey myönsi teot oikeudessa. Näyttelijän asianajaja Blair Zwillman pyysi oikeutta määräämään tälle vain sakkoja, vedoten Buseyn ikään sekä terveydentilaan.
Busey sai aivovamman moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 1988. Tuomioistuimen mukaan rikokset olivat kuitenkin niin vakavia, että näyttelijä tuli määrätä ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Busey on näytellyt yli 120 elokuvassa. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Tappava Ase (1987) sekä Predator 2 (1990). Rooli The Buddy Holly Storyssä (1978) toi miehelle Oscar -ehdokkuuden. Lisäksi hänet on nähty ohjelmassa Diili: All Star (2014).