fbq
Vesku ja Jenni Loiri

Vesa-Matti Loirin tyttären raju väite: Isä oli sekakäyttäjä

Viime viikon keskiviikkona Espoossa ryhdyttiin istumaan oikeutta Vesa-Matti Loirin perintökiistasta. Leivättömän pöydän ääressä käsitellään kysymystä, saako testamentissa pesänselvittäjäksi määrätty Tuula Rainto hoitaa tehtävän. Myöhemmin käsitellään erikseen, onko testamentti pätevä.

Loirin tytär Jenni vaati ennen käräjäkäsittelyn alkua, että asiaa olisi käsitelty suljetuin ovin. Hän vaati myöhemmin myös, että Loirin terveystietoja käytäisiin läpi ilman yleisöä.

Oikeudessa selvisi, että Loirin viimeiset elinkuukaudet olivat sekavia. Loirin huhtikuussa tekemät kaksi testamenttia oli Jenni-tyttären mukaan laadittu hänen isänsä kunnon ollessa jo todella huono.

– Isä oli alkoholisti, ja hän oli vahvasti lääkitty. Hän oli sekakäyttäjä, hänellä oli delirium-tiloja ja hän oli sekava. Isä oli todella väsynyt ja melkein dementiakunnossa, ja hänen juttunsa pyörivät jo kehää, Jenni kuvaili.

Jäätävä tunnelma Loirin perintökäräjillä! Tuomari kumosi heti ex-vaimon ja tyttären älyttömän pyynnön

Vesa-Matti Loiri kuoli 10.8.2022. Veskun omaisuuden arvo on noin 320 000 euroa, josta 170 000 on Inarin-mökin osuus.
Vesa-Matti Loiri kuoli 10.8.2022. Veskun omaisuuden arvo on noin 320 000 euroa, josta 170 000 on Inarin-mökin osuus.

Myös ex-vaimo Riitta Loiri vahvisti oikeudessa Veskun terveydentilan heikentyneen kahden viimeisimmän testamentin tekemisen aikaan.

– Hoidin Veskua pitkään, ja olin hänen kanssaan tekemisissä päivittäin. Loppuvaiheessa hän ei voinut enää syödä kuin marjasmoothieita, joita tein hänelle maaliskuuhun saakka, Riitta kertoi maksa- ja ruokatorven syöpää sairastaneesta ex-miehestään.

– Huhtikuussa hän ei enää jaksanut vastata puheluihin vaan nukkui paljon ja oli tosi huonona. Hänen luonaan oli tuolloin lapsuudenystävä Noona, joka sanoi, ettei sovi tulla. Kesällä Vesa-Matti joutui sairaalaan, ja kävin katsomassa häntä siellä muutaman kerran.

Kun Vesku kuoli 10. elokuuta, Jenni-tyttärelle lyötiin samana aamuna käteen huhtikuussa tehty testamentti.

– Se tuntui oudolta, sillä Vesku ei ollut puhunut minulle tästä mitään, Riitta kertoi oikeudessa.

Ex-vaimon tiedossa oli, että Vesku olisi tehnyt testamentin jo vuonna 2017.

Riitta Loiri muistutti, ettei ole hänen etunsa mukaista kiistää huhtikuista testamenttia. – Haluan, että asiat menevät oikeudenmukaisesti ja niin kuin Vesku olisi halunnut.
Riitta Loiri muistutti, ettei ole hänen etunsa mukaista kiistää huhtikuista testamenttia. – Haluan, että asiat menevät oikeudenmukaisesti ja niin kuin Vesku olisi halunnut.

Vesa-Matti Loirin ex-vaimo viime hetkistä - syötti Veskulle marjasmoothieita, sitten yhteys katkesi: ”Tässä on tapahtunut suuri vääryys”

Vaikka Riitta ja Vesku olivat eronneet jo vuosia sitten, heillä oli edelleen läheiset välit.

– Olin yhdessä vaiheessa töistäni vuorotteluvapaalla, jotta pystyin hoitamaan Veskua. Tuolloin puhuimme avoimesti myös testamenttiasioista.

– Vesku kertoi tehneensä testamentin, jossa lapset saavat kaiken.

Jenni Loiri sai Rainnolta haukut siitä, että olisi hankala ja huonosti käyttäytyvä. – Ihmettelin, että Rainto haukkui minulle päämiestäni, Jennin tuolloinen asianajaja todisti oikeudessa.
Jenni Loiri sai Rainnolta haukut siitä, että olisi hankala ja huonosti käyttäytyvä. – Ihmettelin, että Rainto haukkui minulle päämiestäni, Jennin tuolloinen asianajaja todisti oikeudessa.

Riitta painotti, että Veskulle oli erityisen tärkeää se, että omaisuus menisi tasan kaikkien lasten kesken. Näin ollen omaisuus olisi vuoden 2017 tehdyn testamentin mukaan jakautunut nyt jo edesmenneelle Joonakselle, Jennille, Ukolle ja Sampolle.

Yllätyskäänne Vesa-Matti Loirin käräjillä: Jälleen uusi testamentti löytyi!

Riitta siis kiisti uudemman testamentin, vaikka se on vastoin hänen omaa etuaan. Huhtikuisessa testamentissa Riitta olisi saanut 15 000 euroa.

– Haluan, että asiat menevät oikeudenmukaisesti kuten Vesku olisi halunnut. Se, mitä nyt on tapahtunut, on suuri vääryys, Riitta kommentoi Seiskalle istunnon päätyttyä.

Oikeus antaa ratkaisunsa pesänselvittäjästä ensi viikon torstaina.

Juttua muokattu 30.3. klo 11:53: Lisätty tekstiin tieto, että Jenni Loiri vaati, että hänen isänsä terveystietoja käsiteltäisiin suljetuin ovin.

Lue lisää testamenttiriidasta tuoreimmasta Seiskasta!

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.