Paparazzikuvat!

Vappu Pimiä viiletti kireissä juoksutrikoissa Kauppatorilla! Korona sai julkkikset juoksemaan – kuvat!

Kotimaa | 16.05.2021 13:01

Maapalloa kurittanut koronapandemia on aiheuttanut sen, että useimmat liikuntapaikat ovat sulkeneet ovensa. Siksi moni on suunnannut ulkoliikunnan pariin, sillä sitä ei ole vielä rajoitettu.

Seiskan paparazzit ovat iloisena havainneet, että myös monet julkkikset ovat löytäneet lenkkeilystä itselleen harrastuksen. Tähtijuontaja Vappu Pimiä on eräs julkuista, jotka ovat nyt kirmanneet juoksuharrastuksen pariin. Vappu nimittäin bongattiin vapun alla Helsingin Kauppatorin kupeesta vauhdikkaalta hikilenkiltä.

Vappu Pimiä

Päät kääntyilivät torilla, kun kuuluisa televisioesiintyjä purjehti ohi kireissä juoksutrikoissaan. Vappua eivät uteliaiden katseet häirinneet, sillä hän pisti vain tiukempaa vaihdetta silmään ja jätti tuijottelijat taakseen.

Lue myös: No nyt on säärtä ja korkoa! Vappu Pimiä näyttäytyi Jasper Pääkkösen synttärijuhlissa – kuva!

Paljastui teräsnaiseksi

Poppari Sanni keräsi katseita Helsingin Kaivopuistossa, jossa laulaja veti armotonta lenkkiä. Tempaisun päätteeksi Sanni tapasi vielä personal trainerin, joka pisti tähden loikkimaan jyrkkiä portaita kuin pupu konsanaan!

Sanni

Lue myös: Sanni loikki kuin pupu! Valmentaja ei antanut armoa kuntokuurin aloittaneelle popparille – paparazzikuvat!

Hoikistui silmissä

Ex-kohukansanedustaja Jani Toivola näyttää selättäneen terveyshuolensa. Hoikistunutta Jania on bongattu toistuvasti juoksulenkkien lisäksi Helsingin Eiranrannan avannosta.

Jani Toivola

Lue myös: Ohhoh, mikä muodonmuutos! Ex-kansanedusta Jani Toivola on suorastaan häikäisevä ilmestys – kuva!

Lemmekästä jolkottelua

Kohukaunotar Martina Aitolehden ja ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkaraisen kuuma suhde ei rajoitu pelkän vaakamambon harrastamiseen, vaan pariskunta hakee suhteelleen syvyyttä myös pitkiltä ja hikisiltä juoksulenkeiltä.

Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen

Lue myös: Martina Aitolehti toipui erosta! Yhteisiä öitä ex-kiekkoilija Hannu Pikkaraisen kanssa – paparazzikuvat!

Lennättää rattaita

Ahdistelukohun ja alkoholisminsa vuoksi julkisuudessa viime aikoina olleella Roope Salmisella on terveellisiäkin harrastuksia. Roope nimittäin hölkkää lähes päivittäin lastenrattaita työnnellen. Kovasta kyydistyksestä nauttii Roopen ja näyttelijä Helmi-Leena Nummelan vuoden ikäinen esikoislapsi.

Roope Salminen

Lue myös: Tv:stä kadonnut Roope Salminen muutti elämäntapojaan – opetteli täysin uuden rutiinin arkeensa: ”En olisi voinut uskoa tätä”

Saulilla seesteisempää

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei enää vetele vauhdikkaita juoksulenkkejä, mutta hän lenkkeilee säännöllisesti vaimonsa Jennin, pariskunnan 3-vuotiaan pojan ja Lennu-hauvan kanssa.

Sauli Niinistö

Lue myös: Turvamiehet etäisyyksien päässä! Sauli Niinistö ja Jenni Haukio nauttivat Aaro-poikansa kanssa vapaaillasta – harvinaiset kuvat!

Huippumalli hölkkäsi

Paris Hiltonin poikaystävänä maailmanmaineeseen noussut ex-rakas, huippumalli River Viiperi oli koronakaranteenissa äitinsä luona Espoossa viime vuonna. Paparazzi havaitsi, että aina kun River sai älypuhelimen pois kädestään, niin komistus otti myös vauhdikkaita juoksuaskelia. Vieressä pyöräili Riverin räppärisisko Luna.

River Viiperi

Lue myös: Räppärikaunottaren kanssa treenannut River Viiperi äkkäsi paparazzin – kohumalli jahtasi kuvaajaa!

Teksti:Panu Hörkkö
Kuvat:Panu Hörkkö ja Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!