Chisu

Tyylimuutoksen tehnyt Chisu avautuu yleisökadosta: ”Se tuntui todella pahalta” – näin hän selvisi rankasta hetkestä

Kotimaa | 23.09.2021 21:01

Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Chisu, 39, teki pari vuotta sitten täyskäännöksen musiikkityylissään. Tähti julkaisi Momentum 123 -albumikokonaisuuden, jonka kappaleet poikkesivat huomattavasti aiemmin kuulluista. 

- Se aiheutti todella vahvoja reaktioita yleisössä. Jotkut olivat suorastaan jopa vihaisia, kun toiset taas olivat tosi fiiliksissä. 

- Momentum on kokonaisteos, joka käsittelee muutosta ja sitä, hyväksymmekö muutoksen itsessämme, ja kuinka ulkopuoliset sitten hyväksyvät sinun muuttumisesi, hän kertoo Seiskalle Vain Elämää -lehdistötilaisuudessa.

Lue lisää: Chisu lapsivapaalle lomalle Jori-rakkaansa kanssa: "Meillä ei ole draamaa tai kohuja"

”Mitä olen tehnyt väärin”

Ihmisten vahva reaktio kuitenkin kuului laulajan mukaan kokonaisteokseen, ja hän sanoo olevansa onnellinen sen tapahtumisesta.

- Mutta oli siinä välillä rankkojakin hetkiä. Esimerkiksi kun meillä oli Turun Logomossa keikka, jossa on tilaa kahdelletuhannelle ihmiselle. Oli isot puitteet, Mert Otsamon vaatteet ja mitä vielä  - ja arvaa, montako ihmistä tuli katsomaan?

- Kolmesataa! Ajattelin, että mitä olen tehnyt väärin, ja että voi ei. Se tuntui todella pahalta siinä hetkessä. 

Lavalla tunne kuitenkin hälveni, eikä hän lopulta vaikuta katuvan musiikillista muutostaan.

- Kun pääsi esiintymään ja fiilistelemään lauluja, tunsin onnea siitä, että olin tehnyt ne, ja pystyin seisomaan niiden takana.

Lue lisää: Vain elämää -tähdet paljastavat Seiskalle: kuka oli kauden herkistelijä ja kuka hauskuuttaja – vastaukset yllättävät!

Chisu
Laskelmoidut ja kaupalliset ratkaisut musiikin suhteen eivät tunnu Chisusta laisinkaan omilta. - Sellaisen päätöksen kanssa olisi tosi vaikeata elää.

Uutta musiikkia pöytälaatikossa

Chisulta julkaistiin kesällä uusi kappale Mysteeri, joka vaikuttaa edustavan hieman enemmän laulajan vanhaa tuotantoa.

- Sanoisin, että Mysteeri on paljon kevyempi pala, kuin vaikka Momentum, joka oli monelle jopa järkyttävää. Minulla oli tarve tehdä tuollainen iisimpi kappale, jossa hain lempeyttä ja kauneutta. Tunsin sellaiselle ikään kuin tilauksen.

Laulaja paljastaa jo tehneensä uutta musiikkia, joka odottaa sopivaa julkaisuhetkeä.

- Minulla on pöytälaatikossa, toisin sanoen kovalevyllä, biisejä, joita olisi kiva julkaista. Varmasti ensi keväänä tuleekin jotain. Saimme juuri uudet työhuoneet mieheni Jorin kanssa, enkä malta odottaa, milloin pääsen vetämään sinne jotain omaa prokkista, hän kertoo iloisena.

Lue lisää: Chisu rakastaa näyttäviä saappaita – Seiskan muotipoliisi ratsaa laulajakaunottaren tyylin

Teksti:Henryk Björkström
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!