
Tv-yhtiöltä raju päätös: Kiekkoliiga KHL:n televisiointi lopetetaan välittömästi
Discovery Finland keskeyttää Venäjän jääkiekkoliiga KHL:n esittämisen, kerrotaan kanavan perjantaina (25.2.) lähetetyssä tiedotteessa.
Kevään 2022 KHL-pudotuspelejä, joiden oli määrä alkaa 1. maaliskuuta, ei nähdä TV5-kanavalla tai discovery+-palvelussa.
Tiedotteessa ei kerrota tarkemmin syitä keskeyttämiselle. Moni eri taho on keskeyttänyt toimia Venäjällä Ukrainan sotatilan vuoksi. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan torstaina (24.2.) aamuyöstä.
Aiemmin tänään myös Helsingin Jokerit ilmoitti keskeyttävänsä KHL-kautensa sotatilanteen vuoksi.
- Oma kantani kauden päättämisestä oli selvä heti torstaiaamuna. KHL:n toimintatapojen mukaisesti minun oli kuitenkin käytävä keskustelut liigan kanssa. Tämän vuoksi pystymme valitettavasti tiedottamaan asiasta vasta nyt, Jokereiden omistaja, kiekkolegenda Jari Kurri kertoo tiedotteessa.
Sopimus KHL-jääkiekon tv-lähetyksistä kirjoitettiin elokuussa 2021 saksalaisen Sportfive-yhtiön kanssa. Sopimuksessa oli, että Discovery Finland näyttää kolme KHL-sarjan kautta suorana.
Lähetyksiä oli tarkoitus olla kauden aikana yli 100 suomalaisella selostuksella.