Tunteet kuumenivat BB-talossa - Keisari-Kristian vaati Jukalta ja Helmeriltä pallikosketusta!
Kristian sai saunassa suoraa palautetta käytöksestään keisarin roolissa. Jukka on loukkaantunut siitä, miten Kristian käyttäytyi valta-asemassaan päivätehtävän yksinvaltiaana, sillä Kristian "kohteli muita asukkaita kuin koiria ja yritti alistaa".
Kristian ei niele kritiikkiä.
- Jos jollakin on jotain pahaa mieltä, niin tulee sanomaan yksitellen, henkilökohtasesti tämän jälkeen. Mä en jaksa kuunnella mitään joukkovihaa.
- Tää on vähän semmonen, että ihan kuin seinälle puhuisi, kun antaa sulle palautetta, Milla huokaa.
Jukka jatkaa Kristianin läksyttämistä. Hän kokee, ettei Kristianin käytös loukannut häntä henkilökohtaisesti, mutta väärinkäytöksiä tapahtui silti.
- Kuinka narsistisesti ja typerästi voi ihminen käyttäytyä, Jukka sanoo.
- Älä nyt esitä Jeesusta, Kristian parahtaa Jukalle.
Jokainen rakentaa oman helvettinsä, kuuluu Kristianin motto.
Myöhemmin tupakkapaikalla miehet palaavat aiheeseen. Kristian kysyy, loukkasiko hän Jukkaa tai Kimmoa tehtävän aikana?
- Sä olit semmonen, että siviilissä olisin vetänyt sua turpaan, Jukka toteaa ykskantaan.
Kimmo tuo esiin tilanteen, jossa Kristian vaati Jukkaa ja Helmeriä koskemaan hänen pallejaan. Jos miehet olisivat totelleet Kristiania, tälle olisi tullut vakavia seurauksia.
- Sehän oli läppä, Kristian toteaa.
- Muutenkin sä yritit nöyryyttää ihmisiä. Sitä mä en ymmärrä, Jukka ihmettelee.
- Se on luojan lykky, että kukaan ei ole niin alisteinen, vaikka kyse on tehtävästä, ettei mene tekemään mitään, mitä ei ilman sitä tehtävää tekisi, Kimmo miettii.
Kristian puolustautuu sanomalla, ettei uskonut, että Helmeri ja Jukka olisivat toimineet hänen käskyjensä mukaan. Kimmo ei ollut varma Helmeristä.
- Mä katoin Helmeriä sillain, että älä nyt v*ttu mee!
Edit: Korjattu otsikko kello 11:48, poistettu sana "evankelista" - väärä yhteys.