fbq
Daniel Lehtonen

TIS-Eve joutui keväällä vakavaan yliajo-onnettomuuteen – näin asia on edennyt

Aiemmin Bile-Danina tunnettu Idleman eli Daniel Lehtonen julkaisee perjantaina 11. marraskuuta uuden singlelohkaisun Game, joka on esimakua joulukuun 3. päivänä ilmestyvältä kokopitkältä albumilta. Hän tekee musiikkia kotonaan Espanjassa, jossa he asuvat yhdessä kihlattunsa, Temptation Islandista tutun Eveliina Uosukaisen kanssa.

Videolla Daniel ja Eve esittelevät Espanjan-kotinsa:

Eve joutui toukokuussa vakavaan yliajo-onnettomuuteen. Tilanteessa Eve tuli ulos kaupasta, ja skootteri kiskaisi hänen ylitseen jalkakäytävällä. Huolimatta siitä että tapahtumasta on jo puoli vuotta, ei mitään ole tapahtunut rikoksen selviämisen hyväksi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kaikki on edelleen auki. Meille sanottiin, että jokaisessa kohdassa liikenneympyrää on kamera, ja sen pitäisi näkyä niille selkeästi, Dani kertaa.

– Poliisit eivät ole vissiin käyneet vieläkään hakemassa valvontakamerakuvaa – ainakaan kuukausi sitten ne ei olleet vielä hakeneet mitään.

TIS-Eve joutui vakavaan onnettomuuteen: "Joku ajoi yli jalkakäytävällä" - Bile-Dani valvoo vierellä sairaalassa

Daniel on lievästi sanottuna tyytymätön Espanjan poliisin hitauteen.

– Suomessa kun näin olisi tapahtunut, se kaveri olisi ollut kiinni saman päivän aikana, hän puuskahtaa.

Daniel kertoo, että Eveliinan nilkka on rakennettu uusiksi, ja se on täynnä levyjä ja ruuveja. Nilkka ei tule koskaan olemaan täysin entisensä.

– Se on vielä paljon jäykempi, mutta pikkuhiljaa. Eve tekee kotitreenejä. Hänelle sanottiin, että vuosi tai kaksi voi mennä, että siihen tulee täysi liikkuvuus.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Bile-Dani kertoo Eve-rakkaan vakavasta yliajo-onnettomuudesta: "Evellä on isot kivut"

Daniel on tehnyt musiikkia jo kauan ennen Bile-Danin syntyä. Joulukuun 3. päivänä Idleman julkaisee kokopitkän albumin, jonka hän kertoo olevan kokeellinen, monia genrejä yhdistelevä 15 kappaleen pläjäys.