
Tällaisena et ole nähnyt Seela Sellaa koskaan – kuvat!
Seela ja Michael Monroe antoivat palaa.
Näyttelijä Seela Sella, 86, piti hauskaa eilisessä Tanssii tähtien kanssa Roosa nauha -lähetyksessä.
Seela on itsekin suunnitellut Roosa nauhan vuonna 2019. Hän jutteli iloisena lähetykseen saapuneille vieraille ennen ohjelman alkamista.
Näyttelijä saapui kuvausseinän eteen median kuvattavaksi, ja hänen kanssaan poseerasi myös rockmuusikko Michael Monroe.
Seela ja Michael irrottelivat kuvaajalle. Michael potkaisi buutsillaan ilmaa, Seela yhtyi tempaukseen.
Juha Tapio yllätti Michael Monroen ensi-illassa – kuva


Kun lähetys puolestaan oli jo aivan viime metreillä, lavalle astui Vesterinen yhtyeinen laulamaan Onnellinen mies -kappaletta.
Esityksen aikana parketille räjähti konfettisade. Hetkeä myöhemmin Seela innostui tanssimaan riemukkaasti lattialle. Michael Monroe yhtyi tunnelmaan ja tanssitti Seelaa musiikin tahtiin.
Seelan värikäs tyyli herätti katsojien huomion. Legendaarinen näyttelijää ei ole aiemmin nähty esimerkiksi värikkäissä ja näyttävästi muotoilluissa silmälaseissaan.
Näyttelijälegenda Seela Sella otti nokkaunet Helsingin ruuhkassa – kuva