
Tähdet, tähdet -voittaja Konsta Hietanen ja Aami-vaimo rehellisinä tiukassa parisuhdetentissä: "Tämä on ikuinen väittelyn aihe"
Näyttelijä-laulaja Konsta Hietanen, 36, osallistuu vaimonsa Aami Hietasen, 33, kanssa lauantaina nähtävään Tuttu Juttu Show -ohjelmaan.
Hyväntuulinen kaksikko hurmaa ohjelmassa, vaikka pari joutuu myös tiukkaan tenttiin. Konstalta ja Aamilta muun muassa kysytään, mikä on heidän ikuinen väittelyn kohde. Aami vastaa, että vaikka aiheita on monta, nousee yksi yli muiden.
- Siivous. Minä olen siisti, ja hän on maailman sotkuisin ihminen, Aami paljasta.
Myös Konsta on samoilla linjoilla.
- Semmoinen yleinen siistiys saattaa olla ikuisuusaihe. Me ei olla aina samoilla linjoilla siinä. Mä saatan huomaamatta olla jopa vähän epäsiisti, Konsta myöntää.
Pari myös paljastaa, että alkuaikoina he salasivat suhteensa, sillä Konstan mukaan Aami oli vielä silloin kovin nuori. Tämän lisäksi Aami oli Konstan parhaan kaverin pikkusisko. Aami puolestaan sanoo, että hän oli se, joka piiritti Konstaa kaksi vuotta suhteen alussa.
Tällä hetkellä pari on ollut yhdessä 15 vuotta ja heillä on viisi lasta.
Tähdet, tähdet -ohjelman voiton myötä Konstan päivittäiset työaskareet ovat lisääntyneet ja Aami pyörittää perheen arkea sekä pitää Tohinatalo-blogia.
Hietasten tähdittämä Tuttu Juttu Show -jakso esitetään lauantaina MTV3-kanavalla kello 20.30. Ohjelman juontavat Timo Koivusalo ja Susanna Laine.