Arttu Lampinen

Syöpään sairastunut Arttu sai kylmää kyytiä lääkärissä – apu löytyi Saksasta: Hoitokerta maksaa 4 000 euroa!

Kotimaa | 06.04.2021 06:39

Pääkaupunkiseudulla asuvan Arttu Lampisen sosiaaliseen mediaan vuoden 2019 loppupuoliskolla kirjoittama päivitys herätti valtaisan sympatia-aallon. Urheilullinen nuorimies kertoi sairastavansa parantumatonta maksasyöpää, joka löytyi aivan yllättäen.

– Minulla oli outoja vatsakipuja, ja menin lääkäriin. Tutkimuksissa huomattiin, että maksa oli täynnä syöpäpesäkkeitä. Suurin niistä oli halkaisijaltaan lähes 20 senttiä.

Virallisempi diagnoosi tuli syöpäkeskuksessa.

– Vastaanotto kesti noin vartin, ja minut passitettiin kotiin kuolemaan. Elinikäennusteeni kerrottiin olevan pari kuukautta, Arttu muistelee.

Hän kuvailee täysin puun takaa tullutta syöpäuutista järkytykseksi.

– Olen aina elänyt terveellisesti ja urheillut. Täytin juuri tuona päivänä 27 ja mietin, että nämä ovat sitten viimeiset synttärini.

Artun netissä levinnyt postaus herätti myös Seiskan reportterin mielenkiinnon.

– Haluan tuoda asian julki, koska moni muukin voi olla samassa tilassa ja hänet laitetaan vain kaikessa hiljaisuudessa kuolemaan pois maailmasta. Minä en jäänyt odottelemaan viikatemiestä!

Arttu sairastui maksasyöpään puolitoista vuotta sitten. – Suomessa minulle ei alettu etsiä hoitoa, kerrottiin vain elinikäennuste.
Arttu sairastui maksasyöpään puolitoista vuotta sitten. – Suomessa minulle ei alettu etsiä hoitoa, kerrottiin vain elinikäennuste.

Kylmää kyytiä

Suurimmasta shokista toivuttuaan Arttu alkoi pohtia tilannettaan tarkemmin.

– Mietin, ettei tämä näin voi mennä. Levitellään vain käsiä ja sanotaan, paljonko ihmisellä on elinaikaa, eikä mitään ole tehtävissä. Pisti melkeinpä vihaksi, kohtelu oli niin kylmää, ja vieläpä kuolevalle potilaalle.

Arttu puri hammasta ja päätti, ettei nuoren ihmisen syövän kanssa tulisi luovuttaa näin helposti.

– Otin asioista selvää ja opin, että toimivia hoitoja on olemassa. Vastassa on vain byrokratiaa. Täällä noudatetaan orjallisesti käypä hoito -suosituksia, koska meillä ei ole EU:n hyväksyntää monille vaihtoehtoisille lääkehoidoille. Ulkomailla käytetään paljon uusia syöpähoitoja, mutta Suomessa Euroopan maista kaikkein vähiten.

– Suomestakin löytyisi saamiani  hoitomuotoja ja lääkitystä, mutta  meillä kaikki tyssää hirvittävään  byrokratian lupaviidakkoon.
– Suomestakin löytyisi saamiani  hoitomuotoja ja lääkitystä, mutta  meillä kaikki tyssää hirvittävään  byrokratian lupaviidakkoon.

Hoito löytyi maailmalta

Arttu sai vain tautia jarruttavan lääkityksen ja lähetteen palliatiiviselle osastolle.

– Lääkäri ei oikeastaan ollut edes tietoinen muista hoidoista. Kaikkiin kysymyksiini vastaus oli, että asiani on jo käsitelty kokouksessa, ja sillä selvä.

Koska Suomessa Artun maksasyöpä oli todettu parantumattomaksi, sisukas mies päätti etsiä hoitokeinon sairaudelleen maailmalta, ensi aluksi internetin kautta. Hän liittyi ulkolaiseen syöpää sairastavien Facebook-ryhmään, jossa jäsenet jakavat tietouttaan.

– Sain paljon informaatiota monista lääkkeistä, jotka ovat todistettavasti auttaneet esimerkiksi maksasyöpään. Sain tilattua vaihtoehtoisia lääkkeitä englantilaisen klinikan kautta, koska Suomessa niitä ei voitu antaa säännösviidakon takia.

Aktiivinen tiedon keruu kannatti, sillä pian lääkkeet alkoivat purra.

– Huomattiin, että pesäkkeet olivat pienentyneet kahdessa kuukaudessa peräti 40 prosenttia.

Parannuskeino syöpään löytyi  Frankfurtista. – Olen käynyt siellä  kahdeksan kertaa, ja pesäkkeet  ovat kutistuneet lähes kokonaan  pois.
Parannuskeino syöpään löytyi  Frankfurtista. – Olen käynyt siellä  kahdeksan kertaa, ja pesäkkeet  ovat kutistuneet lähes kokonaan  pois.

Tuhansien eurojen hoitokerta

Muutamien kuukausien kuluttua tilanne alkoi kuitenkin stabiloitua. Arttu päätti jälleen, että nyt pitää ottaa seuraava askel parantumisessa.

– Löysin Frankfurtista kansainvälisesti tunnetun interventionaalisen radiologin Thomas Voglin. Lähetin hänelle sähköpostia, ja kerroin tilanteestani. Hän vastasi jo seuraavana yönä ja kertoi voivansa auttaa minua.

Artun elämässä alkoi jälleen näkyä valoa, mutta sitten eteen tulivat hoitojen kustannukset. Yhden hoitokerran hinnaksi majoituksineen ja lentoineen tuli runsaat 4 000 euroa.

– Vanhempani auttoivat rahallisesti hoidot alkuun, sillä olin niin vakuuttunut, että ne auttavat. Ja niin ne myös tekivät. Paikallishoitoina tehdyt toimenpiteet pienensivät jokaisella hoitokerralla syöpäkasvainten kokoa.

Syöpähoidot saksalaisella erikoisklinikalla  maksavat noin 4 000  euroa kerralta. Arttu sai  poliisilta erikoisluvan  pienkeräykseen, jonka  turvin hän on maksanut  osan hoidoistaan.
Syöpähoidot saksalaisella erikoisklinikalla  maksavat noin 4 000  euroa kerralta. Arttu sai  poliisilta erikoisluvan  pienkeräykseen, jonka  turvin hän on maksanut  osan hoidoistaan.

Keräyslupa kunnossa

Omat säästöt ja vanhemmilta saadut rahat eivät kuitenkaan riittäneet, mutta sisukas Arttu ei luovuttanut. Hän sai Poliisihallitukselta pienkeräysluvan ja kirjoitti blogissaan asiasta päivityksen.

– Luvan oikeuttama 10 000 euroa tuli melkeinpä tunneissa täyteen. Ihmisillä on uskomaton auttamisen halu, kun kokevat kohteen omakseen.

Nyt Arttu on käynyt Saksassa hoidoissa kaikkiaan kahdeksan kertaa. Viime vuoden elokuussa Saksassa alkanut hoito on ollut enemmän kuin menestyksekäs.

– Olen saanut elämäni takaisin! Viime kuvauksissa näkyi enää reilut kolme senttiä halkaisijaltaan oleva pesäke.

Artulla on  jäljellä vielä  yksi matka  Saksaan syöpähoitoon.  Seiskan  reportteri  Kai Merilä  lahjoitti keräyskassaan  500 euroa.
Artulla on  jäljellä vielä  yksi matka  Saksaan syöpähoitoon. Seiskan reportteri Kai Merilä lahjoitti keräyskassaan  500 euroa.

Viimeinen hoitokerta

Onnellisella nuorella miehellä on jäljellä enää yksi hoitokerta.

– Sain virkavallalta luvan järjestää vielä yhden pienkeräyksen, jolla pyrin kattamaan maksamatta olevan ja viimeisen hoitoni.

Arttu ei aio murehtia, uusiiko syöpä vai ei. Hän on nyt vain kiitollinen siitä, että on ylipäätään vielä hengissä.

– Minusta tuntuu, että olen taistellut enemmän hoitojen kanssa kuin itse sairauden. Petyin pahasti siihen, etten saanut ansaitsemaani hoitoa Suomessa. Suomen julkisessa syövänhoidossa olisi kyllä paljon kehitettävää.

Seiska osallistui Artun finaalihoitoon 500 euron summalla.

– Rahaliikenteestä menee tilitys poliisille, jotta nähdään varojen menneen juuri niille tarkoitettuun osoitteeseen, Arttu painottaa.

Teksti:Kai Merilä
Kuvat:Atte Kajova
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!