
Suvi Pitkäsen raskaus jo pitkällä: rinnat silti mahaa isommat - kuva!
Kauneusalan yrittäjä Suvi Pitkänen saa toisen lapsensa helmikuussa.
Suvi odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan Marko-rakkaansa kanssa. Edellisestä suhteestaan hänellä on Safina-tytär.
Suvi ihmetteli taannoin Seiskalle pikavauhtia kasvanutta vauvamasuaan. Suvin tuoreen Instagram-kuvan perusteella maha ei kuitenkaan ole vielä kovin valtava. Lieneekö syynä optinen harha vai mikä, mutta Suvin silikonirinnat näyttävät kuvassa olevan vielä raskausmasua isommat...

Suvi muisteli viime viikolla kauhulla ensimmäistä synnytystään nyt kun toinen on jo ovella.
Aika ei ole kullannut muistoja eikä kokemus auta tässä asiassa, sillä Suvi kärsii pahasta synnytyspelosta. Hän kertoo asiasta blogissaan.
Suvi myöntää olleensa aina synnytyspelkoinen ihminen ja stressanneensa edellistä synnytystäänkin jo hyvissä ajoi etukäteen. Asiaa ei auttanut, että itse synnytyksessä tuli ongelmia. Suvi kertoo, että pahinta oli huoli lapsesta:
Kun lapsi piti saada nopeasti ulos, otteet olivat krouvit:
Suvi toteaa, että hänen kohdallaan pelon jättäminen prosessoimatta loppuun oli virhe. Hän kiittelee kuitenkin Kätilöopistolla saamaansa keskusteluapua ja kertoo olevansa sen ansiosta jo rauhallisemmalla mielellä.