Suvi Hartlin loksautti leuat – sinkkukaunottarelta paljastus pikkujouluista
Hehkeä radiojuontaja puhuu suunsa puhtaaksi.
Kalenterikuukausi on kääntynyt joulukuun puolelle, ja pikkujoulukausi hehkuu kuumimmillaan.
Myös Radio Novan iltapäiväjuontaja Suvi Hartlin, 44, aikoo laskeutua pikkujouluhumuun. Tosin vain valikoidussa seurassa.
– Meillä on tulossa firman eli Bauer Median pikkujoulut, Suvi paljastaa Seiskalle TTK-finaalin punaisella matolla.
– Ne kekkerit menevät kenties pienessä humussa, mutta mitään muita pikkujouluja ei ole näköpiirissä.
”En todellakaan”
Eikä Suvi oikeastaan pikkujouluja kaipaakaan. Hän sanoo suoraan nauttivansa siitä, että saa juhlia firman bileissä suljettujen ovien takana.
– Me ollaan ihan omissa oloissa ja tiloissa. En todellakaan jaksaisi lähteä mihinkään baariin, hän hymähtää.
– Jotenkin tuntuu, että mä oon vähän liian… En mä tiedä. Väsynyt siihen.
Kurkkuaan myöten täynnä
Yökerhokulttuuri on vuosien saatossa muuttunut, eivätkä kansalaiset läträä enää entiseen malliin.
Myöskään Suvia ei saisi kirveelläkään jonottamaan mihinkään baariin tai yökerhoon – oli käynnissä pikkujoulusesonki tai ei.
– Ei kiinnosta yhtään jonotella! Vettä sataa kuin aisaa, niin mitä hittoa mä siellä seison?
Vapautui sinkkumarkkinoille
Suvi vapautui viime keväänä sinkkumarkkinoille. Hän paljasti tuolloin eronneensa suhteesta, josta kertoi syksyllä 2023.
Ennen sitä Suvi seurusteli Nelonen Median musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaaren kanssa. Hänellä on aiemmasta liitostaan tytär.
Suvin seuraelämä kiinnostaa valtavasti veronmaksajia. Asiasta mainitseminen saa hänet spontaaniin nauruun.
– Kyllä se tietty vähän hassulta tuntuu. En mä oikein osaa sanoa, hän hymähtää hymyissä suin.