
Suvi Hartlin häikäisee nahkasaappaissa ja pikkumekossa - "Aika nami!"
Suvin valmistautuminen Esko Eerikäisen synttärijuhliin sisälsi tissiteippiä ja tuskanhikeä.
Juontajana hurmaava Suvi Hartlin, 42, onnistuu poikkeuksetta mykistämään kuulijansa ja seuraajansa arkisillakin lookeilla, joissa hän totutusti poseeraa somejulkaisuissaan.
Välistä Suvin julkaisut vievät kuitenkin jalat alta, kun hän vetäisee ykköset ylleen ja laittaa itsensä viimeisen päälle illanviettokuntoon.
Eilen (18.11.) somessa saatiin taas huokailla ihastuksesta, kun Suvi suuntasi kohti juontajaystävänsä Esko Eerikäisen 50-vuotisjuhlia. Suvin julkaisussa esille pääsee kaksi asua; ensimmäinen asuvaihtoehto sekä asukriisin jälkeen valituksi päätynyt, sokaisevan kimaltava paljettimekko.
Suvi kertoo julkaisussaan, että asukriisit ovat hänelle tuttu juttu. Alkuun hän oli lähdössä bileisiin ensimmäisen kuvan ruskeassa mekossa ja yli polven ylettävissä nahkasaappaissa.
Esko Eerikäiseltä suorat sanat suhteestaan Suvi Hartliniin: "Ajattelin eka, etten kommentoi"
- Sitten taksia odotellessa iski vahva fiilis, et ilta tarvii paljettia. Paniikissa uutta kolttua päälle ja tissejä teippaamaan (koska avoin selkä). Tuskahiessä taksiin ja nyt vihdoin matkalla. Hitosti myöhässä mut kuitenkin, hän kertoo läpikäymästään mekonvalintaprosessista.
Toisessa kuvassa hän esittelee extralyhyttä kimallemekkoaan peilin kautta.
Kommenttikentässä kiinnitetään luonnollisesti paljon huomiota Suvin hehkeään olemukseen. Moni kyselee saappaiden alkuperää ja ihastelee fiiniksi laittautunutta kaunotarta.
- Aika nami oot, kiteyttää eräs kommentoija lähes kaikkien ajatukset ytimekkäästi.
Viimein Suvi vitsailee korkealle kurottavien saappaiden ja Eskon iän välisestä yhtäläisyydestä kertoen, että saapppaat ovat yhtä korkeat, kuin ystävänsä ikä.
Kesällä eronnut Suvi Hartlin löysi rakkauden: "Vähän on ollut kivulias alku tälle parisuhteelle"
Eskon ja Suvin välinen suhde nostatti paljon huhuja; ystävysten läheiset välit eivät jääneet radiokuulijoilta, someseuraajilta tai medialtakaan huomaamatta. Nyt Suvi on kuitenkin kertonut tavanneensa komean miehen, joka on vienyt hänen sydämensä.