Suhde syvenee! Kurre Westerlund ja laulajarakas Jenna Välikangas perustivat yhteisen bisneksen

Kotimaa | 22.04.2021 11:04

Kurre Westerlundin, 56, ja Jenna Välikankaan, 34, firma on perustettu tämän vuoden helmikuussa. Yrityksen toimialaksi on merkitty tekstiilien, laukkujen, vaatteiden, kankaiden, lahjatavaroiden ja korujen tukku-, vähittäis- ja verkkokauppa.

Toimitusjohtajaksi nimetty Jenna on toiminut aiemmin pääkaupunkiseudulla merkkivaateliikkeessä myyjänä.

Musiikin yhdistämillä Jennalla ja Kurrella on 22 vuotta ikäeroa.
Musiikin yhdistämillä Jennalla ja Kurrella on 22 vuotta ikäeroa.

Lue myös: Yhteiskuva julki! Romanssihuhujen pyörteissä olevat Kurre Westerlund ja Aikakoneen Jenna Välikangas säikähtivät kuvaajaa!

Yhdessä kaiken aikaa

Seiska sai vinkkejä pariskunnan romanssista jo viime vuoden marraskuussa. Tietojen mukaan lemmenparin alkutaival olisi alkanut jo koronakesän lopulla.

– Jenna oli muun muassa Kurren avecina tämän tyttären lakkiaisissa elokuun lopussa, lähipiiristä vinkattiin.

Kurre on tulut tunnetuksi laulajana. Hän voitti Syksyn sävel -kilpailun 1991 kappaleella Jäit sateen taa.
Kurre on tulut tunnetuksi laulajana. Hän voitti Syksyn sävel -kilpailun 1991 kappaleella Jäit sateen taa.

Lue myös: Laulajien tulisen kuuma yhteinen illanvietto! Kurre Westerlundin ja Aikakoneen Jennan Meksiko-illasta ei juomaa puuttunut – katso kuvat

Kurre ja Jenna ovat pitäneet matalaa profiilia suhteestaan. Heidät on kuitenkin bongattu toistuvasti ennen koronan tuomaa ravintolasulkua viettämässä iltoja pääkaupunkiseudun luksusravintoloissa.

Jenna ja Kurre ovat molemmat ahkeria somenkäyttäjiä.

Teksti:Olli Suominen
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!