fbq
Sinuhe Wallinheimo tunsi henkilökohtaisesti sekä Matti Nykäsen että Olli Lindholmin.

Sinuhe Wallinheimo tapasi sairauskohtaukseen menehtyneen Olli Lindholmin puolitoista viikkoa sitten: Olli oli todella hyvässä kunnossa!

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo saapui tiistaina TRIB3-butiikkistudion avajaisissa surullisin mielin.

Hän tunsi hyvin maanantain ja tiistain välisenä yönä kuolleen Yö-yhtyeen laulajan Olli Lindholmin.

Tiistaina menehtynyt Olli Lindholm kävi vielä maanantaina saunomassa ja avantouimassa

Olli Lindholm Seiskan viimeiseksi jääneessä haastattelussa: "Mitä enemmän tulee ikää.."

Miehet tapasivat edellisen kerran puolitoista viikkoa sitten järjestetyssä Emma-gaalassa.

- Haikea fiilis. Hän oli todella hyvässä kunnossa, kun puhuimme puolitoista viikkoa sitten lätkästä. Hän oli kova Ässä-fani ja minä olen taas Jyp:n entinen maalivahti, joten keskustelumme pyörivät luontevasti lätkän ympärillä, Sinuhe kertoo.

Sinuhe tunsi hyvin myös viikkoa aikaisemmin 55-vuotiaana kuolleen mäkikotkan Matti Nykäsen

- Kuolintapausten myötä olen väistämättä miettinyt, kuinka kauan aikaa on jäljellä. Sekä Matti että Olli olivat nuoria miehiä..